Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

2-vuotiaan luvut

Kuva
Olen 85 cm pitkä. Painan noin 13 kg. Syön vuorokaudessa viisi ateriaa. Menen 8:00 nukkumaan ja herään noin kello 7:00. Päiväunia nukun 1-2 tuntia. Osaan laskea melkein kymmeneen (riippuu päivästä). Osaan varmaankin 200 sanaa ja muodostaa noin neljän-viiden sanan lauseita. Taivutuskin osuu usein nappiin. Olen myös keksinyt vaikeista sanoista helpommat versiot. Osaan rakentaa duploista kymmenen palikan tornin, piirtää pääjalkaisen ihmisen ja pomppia tasajalkaa. Osaan sotkea kodin sadoin leluin hetkessä. Osaan käydä itse potalla noin 3/4 kerroista ollessani ilman vaippaa. Osaan halata ja pussata, purra ja räyhätä. Osaan viedä roskat roskiin ja painaa hississä nappulaa.

Rv 30 - Keskittymistä itseen

Kuva
Tänään on raskausviikko 30+3. Tämän päivän onnea on hetki lepoa, rauhallinen aamiainen, sisustuslehti, pirteät verhot, aamulla iloisena heräävä poika, vieressä tuhiseva mies ja mahassa möyrivä pienokainen, viileä ilma, jota on helppo hengittää, musiikki.

Viimeiset viikot ovat olleet väsyttäviä. Työpäivät tuntuivat vievän kaiken puhdin, supistukset lisääntyivät ja väsymys meinasi vetää mielen maahan. Fyysinen voimattomuus ja kykenemättömyys on ollut itselleni aika kova paikka. Maanantaina sain kahden viikon sairausloman. Lääkärin mukaan tulee levätä paljon ja tehdä kivoja asioita. Ottaa aikaa omalle hyvinvoinnille.

Tauko tuli tarpeeseen. Jo yhdet hyvät yöunet ja päiväunet auttavat kummasti! Jaksan paremmin iloita arjen pienistä iloista ja voin paremmin.

Sairaslomani aloitin tunnollisena sairastajana kunnon vatsataudilla. Ei tarvinnut ainakaan pohtia, että josko sitä olisi kuitenkin ollut työkuntoinen. Nyt alkaa jo helpottaa ja ruokakin maistua.

T oli viimeistä viikkoa perhepäivähoitaj…

Juhannusfiilistelyt

Kuva
Juhannus, mökki, ystävät, ruoka, sauna ♥





2v-synttärit

Kuva
Vietimme viikonloppuna T:n 2-vuotissyntymäpäiviä. Päivä oli oikein onnistunut. Aamupäivän puuhailimme omiamme, paistoimme hieman piirakoita ja kävimme lähimetsässä tutkimassa luontoa ja keräämässä kukkia. Iltapäivällä saapui vieraita ja jossain vaiheessa kämpässä olikin hyvin tiivis tunnelma. Oikeastaan onneksi iltapäivä oli hieman sateinen ja pilvinen, jottei kuumuus ollut aivan sietämätön.


T tuntui oleva varsin tyytyväinen koko päivän, joskin jossain vaiheessa meno meinasi yltyä kaiken sokerin syönnin jälkeen varsin railakkaaksi. Poitsu sai hurjasti lahjoja! Jonkin verran kesävaatteita, jotka tulivat tarpeeseen, duploja, brion junarataa, polkupyörärahat, värikyniä jne. Ja M halusi välttämättä ostaa T:lle rakennussarjan..

Tarjottavat olivat tällä kertaa hyvin maltilliset. Vannoin etukäteen, että ostan mahdollisimman paljon valmiina, koska oma vointia ja jaksamista on niin vaikea ennakoida. Lopulta M leipoi kaksi unelmatorttua pakkaseen jo etukäteen, itse leivoin keksitaikinan pakkas…

Rv 27+1

Kuva
Viimeinen raskauskolmannes on alkanut. Ehkä pahimmat selkäkivut ovat hellittäneet, mikä voi olla seurausta siitäkin, että olen yhä paremmin oppinut selviytymään arjesta ilma suurempia rempomisia. Vaivattomaksi en voi kyllä oloani tällä hetkellä sanoa. En todella lukeunu niihin, jotka voivat viilettää raskausaikana kuten ennenkin.

Se, että selkäkivut pysyvät poissa tarkoittaa esimerkiksi sitä, etten voi kuvitellakaan tarttuvani kotona imuriin tai kyykkiväni lattialta tavaroita järjestykseen. Ruuanlaitto ja muutenkin pientä seisoskelua vaativa homma sentään vielä onnistuu! Olen niin kiitollinen ystävistä, jotka kävivät viikonloppuna pesemässä meidän ikkunat ja auttoivat muissakin hommissa ♥


Vaikka välillä tuntuukin vaikealta vastaanottaa apua ja haluaisi selvitä kaikesta itse, on aivan ihanaa, että joku sitä tarjoaa. Aina ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin. Se on äärettömän arvokasta.

Olen iloinen, että olen toisaiseksi säästynyt yhdeltä raskausvaivalta, turvotukselta. Mikä voi sekin …