Rv 30 - Keskittymistä itseen


Tänään on raskausviikko 30+3. Tämän päivän onnea on hetki lepoa, rauhallinen aamiainen, sisustuslehti, pirteät verhot, aamulla iloisena heräävä poika, vieressä tuhiseva mies ja mahassa möyrivä pienokainen, viileä ilma, jota on helppo hengittää, musiikki.

Viimeiset viikot ovat olleet väsyttäviä. Työpäivät tuntuivat vievän kaiken puhdin, supistukset lisääntyivät ja väsymys meinasi vetää mielen maahan. Fyysinen voimattomuus ja kykenemättömyys on ollut itselleni aika kova paikka. Maanantaina sain kahden viikon sairausloman. Lääkärin mukaan tulee levätä paljon ja tehdä kivoja asioita. Ottaa aikaa omalle hyvinvoinnille.

Tauko tuli tarpeeseen. Jo yhdet hyvät yöunet ja päiväunet auttavat kummasti! Jaksan paremmin iloita arjen pienistä iloista ja voin paremmin.

Sairaslomani aloitin tunnollisena sairastajana kunnon vatsataudilla. Ei tarvinnut ainakaan pohtia, että josko sitä olisi kuitenkin ollut työkuntoinen. Nyt alkaa jo helpottaa ja ruokakin maistua.

T oli viimeistä viikkoa perhepäivähoitajalla. Heinäkuussa M:llä on yksi lomaviikko ja rakas pikkusiskoni tulee hoitamaan T:tä muiksi heinäkuun viikoiksi.Tämä auttaa arjessa paljon jo sitäkin kautta, ettei aamuisin ja iltapäivisin tarvitse mennä hoitopaikan kautta. Tässä säästää aikaa melkein tunnin päivittäin. Ja lisäksi M sai lykättyä kesälomansa syyskuuhun, mikä on todella hyvä juttu. Koska T ei ole enää hoidossa syksyllä, voi alku vauvan ja kaksivuotiaan kanssa olla rankkaa synnytyksestä toipilaana. Ensi viikolla minun pitää vaan malttaa vielä levätä, vaikka onkin hieman enemmän hulinaa ympärillä!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike