Ensimmäinen päivä paastoa takana

Nyt olisi sitten toisen paastopäivän alku. En voi sanoa, että ensimmäinen päivä olisi aivan helposti mennyt. Etenkin töissä kiusaus on niin suuri, kun nenän edessä on pullaa, pitsaa, jäätelöä.. Mutta selvisin ensimmäisestä päivästä ja saan olla itsestäni ylpeä :)

Valitettavasti en onnistunut löytämään viherjauhetta enkä psylliumkuitua. Se varmasti vähentää paaston tehoa, mutta näillä nyt mennään sitten. Tuntuu, että koko ajan olisi pieni nälkä, vaikka syökin suht tiuhaan tahtiin. Myös aikaa tuntuu menevän enemmän ruuanlaittoon, kun kaikki pitää valmistaa alusta ja töihin pitää tehdä erikseen eväät.

Eilen aamulla söin hunajamelonia ja marjapirtelön. Lounaaksi tein sosekeittoa perunasta, sipulista ja purjosta. Keitto oli hyvää, tosin laitoin vahingossa liikaa vettä. Töissä söin salaattia, karviasmarjoja, vähän porkkanaa ja auringonkukan siemeniä. Illalla söin vielä avokadon ja vähän keittoa. Lisäksi join reilusti vettä ja pari kuppia rooibos-teetä.

Tästä on hyvä jatkaa!

Kommentit

  1. Voit nyt olla itsestäsi ylpeä!
    Rupesi kamalasti tekemään mieli tuota sosekkeittoa kun loin tätä postausta.. Jospa tekisin sitä itsekkin joku päivä :)
    Veden juominen auttaa mulla aina jos on kamala nälkä, eikä vielä ole ruoka-aika.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempistä :) Vesi kyllä auttaa. Yleensä juon liian vähän vettä. Täytyykin yrittää muistaa veden juonti paaston jälkeenkin..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike