Perhevalmennuksessa

Olen pari päivää touhuillut kotona tekemättä mitään sen kummempaa. Eilen tuli pestyä pyykkiä kolme koneellista, siivottua ja käytyä hieman ulkoilemassa. Tämän päivän olen oikeastaan vain makoillut kirjaa lukien. Nautin siitä, kun taas ehdin lukemaan muitakin kuin koulukirjoja.

Onpa mukava vetää päälle rennot kotivaatteet ja tsillailla. Viikkoja on muuten kasassa 30 eli enää kymmenen jäljellä laskettuun aikaan!

Kävimme tänään toisessa perhevalmennuksessamme. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli imetys ja lastenhoito. Aihe käytiin läpi parin tunnin kalvosulkeisilla. Eipä siellä suuremmin uutta asiaa tullut, mutta oli mukava kuulla asioita toisen selittämänä eikä vain netistä lukemalla. Kyllä siitä minun mielestä jotain käteenkin jäi. Ennen kaikkea ajatus, että jokainen perhe löytää oman ja itselle parhaan tapansa toimia ja yleispäteviä neuvoja on aika vähän. Ei kannata pelätä, ettei osaa vaan kaikki oppivat hiljalleen omaa kauttaan.

Tänään oli vuorossa synnytysvalmennus ja ei tämäkään kerta mielestäni turha ollut. Valmennuksen piti kaksi opintojensa loppuvaiheessa olevaa kätilöopiskelijaa, jotka vaikuttivat oikein asiansa osaavilta. Oli mielenkiintoista saada kuulla etenkin juuri TAYSin käytännöistä. Itsellä synnytys on jo hieman ollut mielessä ja haluaisin osallistua synnytykseeni aktiivisesti. En kuitenkaan toisaalta halua liikaa suunnitella kaikkea, etten pettyisi tai harmistuisi, jos asiat eivät mene suunnitelmieni mukaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike