Elämä käsissä

Viime viikonloppuinen rantapäivä ei alkanut suunnitelmien mukaan, kun rannalta kantautui huuto: "Osaako kukaan elvyttää?" Olen ollut vapaaehtoispalokunnassa melkein koko pienen ikäni ja ollut ensivastetoiminnassa mukana, mutta tämä oli ensimmäinen kertani. Tilanne ei ollut niin kuin oli harjoiteltu, ei kai se koskaan ole.

Pieni lapsi makaa rannalla edessäni ja tuntuu vaikealta päättää, mitä tekisin. Oliko siinä hukkuneen elvytyksessä jotain erikoista? Turistimies yrittää tehdä puhalluksia ja painelen sen jälkeen. Pelkään, että painelen liian kovaa, vai painelenko sittenkin liian hiljaa? Eikö se ambulanssi jo saavu?  Onneksi tyttö alkaa kakoa jo ehkä minuutin kuluttua ja yskäisee hetken päästä kunnon määrän vettä. Isäkin löytyy jostain paikalle hätääntyneenä ja yrittää saada tytön ylös. "Ehkä hänen olisi kuitenkin syytä antaa levätä."

Onneksi tilanne oli ohi äkkiä ja ambulanssikin saapui noin viidessä minuutissa. Tilanne jää pyörimään mieleeni. Mitä olisin voinut tehdä paremmin? Ehkä tyttö olisi selvinnyt ilman apuanikin, ehkä ei. Kai tein jotain oikeinkin.


Muistakaa pitää uivat lapsenne ja muutkin kaverit valvovan katseenne alla. Ja käykää ensiapukurssi. Se on pieni hinta siitä, että voi pelastaa jonkun hengen. Ainakin minä ajattelen niin. Jonakin päivänä kyseessä voi olla se itselle kaikkein tärkein.

Ohessa Punaisen Ristin elvytysohjeet:

Kun tilanne tulee, älkää epäröikö. Hukkuuneen ja lapsen tapauksessa elvytys aloitetaan puhalluksilla, mutta yleisesti otettuna maallikkoelvytyksessä painelut ovat tärkeämmässä osassa. Lapsen tapauksessa käytettävä voima ja ilman määrä tulee muistaa suhteuttaa kokoon. Nykyään ohjeistuksista on myös poistettu pulssin tunnustelu. Jos hengitys on epänormaalia, se riittää. 

Kommentit

  1. Huh, onneksi osasit elvyttää! Itse olen käynyt useammalla ensiapukurssilla, ihan koko kurssilla (1 & 2) että kertaamassa elvytyksen. Myös pienenä opeteltiin iskän kanssa (joka kävi silloin kurssia) haavan tyrehdyttämistä vaikka omalla paidalla yms. juttuja, mitä pystyi kotiolissa treenaamaan. Silti jos tosipaikka tulisi, voisi sitä viimeistään jälkeenpäin pysähtyä miettimään, menikö kaikki sittenkään oikein, kuten sulla kävi. Kai siinä vaistonvaraisesti ainakin jotain yrittäisi tehdä ja ne opit tulisivat aivojen sopukoista esiin. Ja käyn taas kertaamassa sen ajan tullen elvytyksen ja myöhemmin koko kurssin.

    VastaaPoista
  2. Hienosti toimittu! Itsekin oon käynyt molemmat ensiapukurssit, mutta vielä en ole joutunut käyttämään taitoja tositilanteessa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä, että olette käyneet kurssit ja hyvä toisaalta sekin, ettei taitoja ole tarvittu.

    Se on kyllä ihan totta, että vaikka kuinka olisi harjoitellut, ei voi tietää osaako kuitenkaan toimia tosipaikan tullen. Itselläkin tuntui, että 80% kaikesta tiedosta katosi päästä, mutta onneksi asiat ovat vuosien varrella näköjään jollain tasolla juurtuneet selkärankaan. Enkä mennyt paniikkiin.

    On kyllä lähes mahdotonta aavistaa etukäteen, miten itse reagoi hätätilanteen tullen. Ammattilainenkin voi hätääntyä ja olla osaamatta tehdä mitään. Onneksi kävi tuuri ja tarinalla oli onnellinen loppu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Äipän Kesäkurpitsalasagne

Helppo ja ihana kietaisumekko