Yksin kotona

Vietän tämän illan ihan yksi kotona miehen ollessa viettämässä syksystä asti kestäneen kouluprojektinsa päättäjäisiä. Luentojen ja lounaan jälkeen suuntasin kuntosalille. Olen tyytyväinen, että olen edelleen pystynyt käymään salilla kerran viikossa ja pitämään hartiani/selkäni koko ajan nousevasta painosta huolimatta suhteellisen hyvässä kunnossa. Painoa on kertynyt tähän mennessä noin kuusi kiloa. Olen saanut pidettyä syömiseni jotenkuten kurissa eikä turvotustakaan ole toistaiseksi juurikaan kertynyt.

Toki salilla käyminen on muuttunut entistä rauhallisemmaksi, enemmän ylläpitäväksi. Pitää kuunnella paljon tarkemmin omaa kehoaan, että mitkä liikkeet tuntuvat hyvältä ja mitkä tuntuvat hyvänä vielä seuraavanakin päivänä. Esimerkiksi jalkaprässi tuntuu siinä hetkessä hyvältä, mutta kohdistaa ilmeisesti sen verta painoa lantioon, että seuraavana päivänä ei enää tunnu niin hyvältä (jalkaprässissä tulee muutenkin helposti ponnisteluja ja kasvava maha tielle)..Pääasiassa teen hartioita, käsiä ja selkää vahvistavia liikkeitä. Reisiä ja pakaroita olen treenannut oikeastaan vain ilman lisäpainoja.

Ehkä minusta jo huomaa..

Treenien jälkeen turkkilaista jogurttia, puolukkasosetta ja sokeroimatonta spelttimysliä. Oli muuten tosi hyvä yhdistelmä.

Illan ajattelin viettää lepäillen, telkkua seuraillen ja postista kolahtaneita lehtiä lukien.

Ja tietysti saunoen. Ollaan kyllä nautittu täysillä omasta saunasta nyt kun sellainen on.

Kommentit

  1. Kyllähän tuon taitaa huomata! ;-)

    VastaaPoista
  2. Ihana maha, ja on se aikan selvää, ettei tuo ole tullut laskiaispullia syömällä. ;D

    Sauna on kyllä kiva! Meillä saunotaan kerran tai kahdesti viikossa, eli ei kamalan usein, mutta on se vaan ihanaa kun saunaan pääsee silloin, kun haluaa.

    VastaaPoista
  3. Hih, alkoipas tehdä laskiaispullia mieli, kun mainitsit xD

    Se on kyllä totta, että omassa saunassa on juuri se ihanaa, että sinne voi mennä juuri silloin kun mieli tekee. Meillä oli edellisessä taloyhtiössä ihan toimiva saunavuorosysteemi ja saunaan pääsi useammankin kerran viikossa niin halutessaan. Sauna ei kuitenkaan lämmennyt joka päivä eikä tietenkään joka kellonaika. Ainahan se tahtoi eniten tehdä mieli saunaan, kun se ei ollut mahdollista esim. sunnuntaisin..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike