Melkein 8 kuukautta

Taas on kuukausi vierähtänyt ja T on jo melkein kahdeksan kuukautta! Uskomatonta.


Tällä hetkellä poitsu ei taida tietää mitään niin kivaa kuin sohvalla kiipeily, pyörivien pyykkien seurailu ja äitin tai isin rallattama: "Mitä kissa sanoo? Mitä kissa sanoo? -Mijaaaauu! ..."

(Ehkä olisi aika siivota tuo joulukynttelikkö jo odottamaan seuraavaa joulua?)

Viimeisimmän kuukauden aikana on tapahtunut paljon. On vaikea kuvitella, millaista arki oli ennen. 

Tänään kävimme 8kk-neuvolassa ja kaikki oli mallillaan. Mikään hujoppi T ei ole edelleenkään. Tämän päivän pituus oli 70,5cm ja paino 8,44kg. Käyrillä mennään kuitenkin ja sekä pituus että paino ovat kehittyneet hyvin.

T oppi konttaamaan ja seisomaan tukea vasten juuri ennen kuin täytti seitsemän kuukautta. Tämä kuukausi ollaankin sitten harjoiteltu niitä. Pääasiassa seisomista. T ei enää melkein koskaan ryömi vaan eteenpäin mennään konttaamalla. Poika ei kuitenkaan enää juurikaan viihdy lattialla vaan aina noustaan seisomaan. Vaikka sitten ihan vaan seinää vasten.

Alku oli raskasta, koska pojan perässä joutui olemaan joka sekunti. Nytkään kotitöiden tekeminen ei oikein onnistu silloin kuin poitsu on hereillä. Hän haluaa osallistua ja toisaalta hyvä niin. Poika kantoreppuun ja imuroimaan. Saapahan äitikin samalla hieman jumppaa.

Kolhuja ja mätkähdyksiä on riittänyt. Niistä on kuitenkin opittu ja enää kaatuminen on harvinaista. Tukea vasten edetään jo hienosti, mutta kyllä siitä tuesta vielä kiinni pidetään.

T on oppinut myös pinsettiotteen. Nykyään lattialta menee suuhun ne kaikista pienimmätkin roskat. Ja puolukoita napsitaan innoissaan suuhun jäisinä aamupuuron ohessa.

Kiinteää ruokaa T syö nykyään älyttömästi. Minne se kaikki ruoka oikein menee?  -Tuohon yltiöpäiseen touhuamiseen varmaan. Aamupuuro syödään marjojen kera ja iltapuuro hedelmäsoseella. Lounaaksi syödään reilu annos kasvisossetta ja yleensä jotakin hedelmää päälle. Päivällisellä syödään lihaa tai kalaa kasviksilla ja jälkkäriksi hedelmäsosetta. Soseen ohessa T puputtaa yleensä kurkkua tai paprikaa. Jokaisen ruuan päälle syödään edelleen rintamaitoa.

Poitsu tykkää selvästi vahvoista mausta. Paprika on monta kertaa parempaa kuin kurkku. Ja sosetta syödään parhaimmalla ruokahalulla, kun se on höystetty yrteillä, valkosipulilla ja sipulilla.

Nyt, kun miettii ei mikään ihme, että yöunet ovat kuluneen kuukauden aikana kärsineet. Huonoja öitä on ollut melkein enemmän kuin hyviä. Niin paljon on kuitenkin opittu ja pari uutta hammastakin saatu, joten ihmehän se olisi, jos ne eivät uniin olisi menneet. Etenkin, kun kyseessä on T, joka on reagoinut vahvasti unissaan aina uuden oppimisen yhteydessä.


Missähän sitä ollaan taas kuukauden päästä?

Kommentit

  1. Tää on nyt varmaan jokin raskaushormonijuttu, mutta miusta on ihan kamalaa, miten hirveää vauhtia T. kasvaa. :D Vastahan se syntyi! Ei herrajumala, meidänkin vauva oppii joskus nousemaan pystyyn ja syömään kalaa: tunnen hirveää haikeutta jo etukäteen.

    Hih, ja eihän se ole ihme, että ruokaa menee valtavasti - onhan noita uusia taitojakin karttunut vaikka kuinka! :)

    VastaaPoista
  2. Heh :D ..mutta kyllä itsestäkin kieltämättä tuntuu haikealta, kun alkaa asiaa ajatella. Luulen, että haikeus voi olla toisen lapsen kohdalla vielä suurempi, kun ensimmäisellä kaikki on niin uutta ja aina riittää ihmeteltävää, että mitäs seuraavaksi seuraa. Toisella varmaan paremmin tajuaa sen, että tässä tämä ja tämä vaihe meni ja kaikki etenee niin nopeasti. En tiedä, mutta voisin kuvitella..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Äipän Kesäkurpitsalasagne

Täydellinen pippurikastike