Safkaa



Nyt kun tulimme sitten ostaneeksi ensimmäisen automme, tili näyttää aikamoisen tyhjää. (Vannoin aiemmin, ettei meille tule autoa, niin kauan kuin kaupungissa asumme, mutta missä ollaan..emme autoa tarvitsekaan läheskään joka päivä, mutta kyllä se aika paljon lapsiperheen elämää tietyiltä osin helpottaa. Pakko myöntää. Katsotaan, mitä sen hyödyllisyydestä sitten sanon, kun auto jättää tielle tai korjauskeikasta tulee kallis.) Tietenkin rahat ovat vähissä juuri tällä viikolla, kun jossakin nimeltä mainitsemattomassa suuressa tavaratalossa tiettyjä juttuja olisi saanut kohtuulliseen hintaan.

Vaikka tarjolla olisi ollut monta turhaketta, joita olisin kiperästi tarvinnut, pyrin priorisoimaan kovasti. Ostokset jäivätkin muutamaan tuotteeseen.

Yksi, minkä eteen olin valmis urhaamaan päivän ruuat, oli jo pidemmän aikaa haaveilemani keittokirja Safkaa - Parempaa arkiruokaa. Olen tässä kirjaa selaillut ja monta reseptiä lähtee kyllä kokeiluun.

Viime viikkojen uusia tuttavuuksia:
Yhteishyvästä poimittu hieman muunneltu pinaattinen pasta. Kuullota 2 valkosipulin kynttä ja 1 silputtu sipuli pannulla, lisää 150g pinaattia ja 2dl ruokakermaa. Kiehuta hetki, mausta vuohenjuustolla, pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Tykkäsin!

Jamie Oliverin ohjeella parsakaali-cheddarkeittoa. Kuullota kattilassa 2 sellerinvartta, 2 valkosipulinkynttä,  2 sipulia, 2 porkkanaa, 800g siivutettua parsakaalia. Kypsennä noin 10 min. Lisää n. 1,5l kanalientä ja anna hautua kannen alla 10min. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää 1tl englantilaista sinappia ja 200g cheddarjuustoa. Soseuta ja nauti. Keitto oli hyvää ja olisi varmasti ollut erinomaista, jos olisin löytänyt kaupasta kunnon cheddaria.


Kommentit

  1. Tuo pinaattikastike kuulostaa hyvältä! Pitääkin kokeilla. :) Ja tuo kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, tuon huolisin lukea itsekin.

    Onnea työpaikasta! :) Varmasti herättää monenlaisia tunteita, kun kotonaolo loppuu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)

    Pinaattikastike oli kyllä tosi helppo tehdä ja maku oli kyllä hyvä :) Tein pussillisesta pakastepinaattia ja hyvin toimi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike