Raskaustesti

Viikko on alkanut rauhallisissa merkeissä käyden muutamilla luennoilla ja muuten ottaen ihan vaan rennosti.


Vauva-lehden uusittu raskaustesti: 
Viikkoja on tällä hetkellä 34+1.
Painoni on noussut 9 kiloa.
Nukun vuorokaudessa reilut 9 tuntia.
Arvelen, että lapseni syntyy raskausviikolla 40.
Kutsumme lasta nimellä Vauva. Äitini kutsuu häntä Tarmoksi, mikä on kyllä ihan osuva. Varsinainen nimi on vielä päättämättä.

Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.
Alkuraskaudessa ei maistunut lämmin ruoka vain leipä ja mehujää. Hiilihydraatteja on muutenkin tehnyt mieleni entistä enemmän. Kaikki viljatuotteet maistuvat. Varsinaisia inhokkeja ei ole tullut, mutta olen huomannut olevani tarkempi ruuan tuoreudesta esimerkiksi salaattipöydän hieman nahistuneet tarjottavat eivät maistu ollenkaan.

Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään. 
En salannut, mutten toisaalta kertonut hetikään, kun tiesin. Esimiehelle kerroin noin 12 viikolla, ensimmäisen ultran jälkeen.

Olen valokuvannut ja mittaillut mahaani.
Valokuvaillut olen viikoittain, mutta mittoja en ole ottanut.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Olen tuntenut itseni pääosin viehättäväksi. Väsyneenä ja aknen ollessa pahimmillaan olo ei kyllä aina ole hehkein.

Pesänrakennusviettini on herännyt.
Kyllä! Etenkin nyt keväällä. Kaikki pitäisi saada valmiiksi vauvaa varten ja kodin olla kunnossa. Erehdyn ostelemaan kaikkea ei niin tarpeellistakin..

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Kyllä. Mietimme haluammeko tietää, mutta päädyimme kuitenkin kysymään asiaa ultrassa.

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Riippuu vähän päivästä, mutta yhä enenevässä määrin kyllä. Etenkin syömisen jälkeen mahaani alkaa helposti pistää ja etenemiseni on verrattavissa etanaan.

Olen stressannut imetyksen onnistumista.
En oikeastaan. Olen valmistautunut siihen, että vaikeuksia voi tulla, mutta toisaalta olen ollut aika luottavaisin mielin.

Tiedän, miten haluan synnyttää.
On minulla ajatuksia, mutta luulen että ne voivat muuttua tosipaikan tullen. En voi vielä tietää, mikä on minulle paras tapa. Haluaisin synnyttää mahdollisimman luonnollisesti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike