Itävalta

 Kuva täältä.

  Kuva täältä.

  Kuva täältä.

Olemme lähdössä kuun lopussa Itävaltaan viikon mittaiselle lomalle. Olen jo pitkään haaveillut Itävaltaan pääsystä ja nyt kun T:n kummit ovat Grazissa vuoden vaihdossa niin päätimme vierailla heidän luokseen. Olemme ensin pari yötä Wienissä, josta matkaamme vuokra-autolla Graziin loppuajaksi.

Vuokrasimme Wienistä Airbnb:n kautta 44 neliön asunnon kävelymatkan päästä ydinkeskustaa. Hinta ei ollut paha. Nyt vain toivotaan, että asunto vastaa odotuksiamme. Asunto tuntui lapsen kanssa paremmalta vaihtoehdolta, jotta T:n saa nukkumaan makuuhuoneeseen, eikä kaikkien tarvitse käydä samaan aikaan unten maille. Myös aamupuurot ja muut sujuvat varmaankin helpommin näin.

En ole paljoa ehtinyt jotenkin matkaa ajatella, mutta nyt kun vuokrasimme kämpän ja auton, myös muu matka alkoi pyöriä mielessäni. Mitäs Wienissä sitten kannattaa kahden päivän visiitillä tehdä? Entä Graz ja sen lähiseudut?

T matkustaa ensimmäistä kertaansa lentokoneessa tai ylipäätään minnekään Suomen ulkopuolelle. Matkaan aiomme ilmeisesti pakata ainakin matkarattaat, turvakaukalon ja kantorepun. Matkasänky on vielä mietinnässä. Toisaalta tuntuu hankalalta raahata muun tavaran lisäksi vielä sänkyäkin mukana, mutta toisaalta, missä ihmeessä nukutamme T:n ilman sitä? Poika on nykyään aikamoisen vikkelä kintuistaan eikä tavallinen sänky ehkä oikein ole hyvä idea..Pitäisikö vauvan kanssa matkustaessa ottaa jotakin erityistä huomioon? Ruoat aattelimme ottaa pääosin mukaan täältä.

 Kuva täältä.


P.S. Nyt se sitten selvisi se viime aikaisten huonojen öiden syy. Eilen huomasin T:lle puhjenneen kaksi yläkulmahammasta!

Kommentit

  1. Onnea hampaista! :)

    Itse en ole käynyt Wienissä, mutta mies vinkkaili, että Mariahilfer Strassella kannattaa kiertää kauppoja ja Figmüller -ravintolasta saa herkullisia (ja valtavia) schnitzeleitä. Puistot ja palatsit ovat kuulemma myös tutustumisen arvoisia, mutta ainakaan puistoissa ei kai vielä helmikuun lopulla liene kauheasti nähtävää...?

    Jään mielenkiinnolla odottamaan reissukokemuksia sitten aikanaan! :)

    VastaaPoista
  2. Hei kiitos miehelle vinkeistä! Voi tosiaan olla, ettei ainakaan kukkaloisto vielä ole ihan parhaimmillaan tähän vuodenaikaan ;) Mutta pitää katsastaa nuo Mariahilfer Strasse ja Figmüller! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike