Vauvelin lonkkavaivat

Kotiinlähtötarkastuksen yhteydessä poitsun vasen lonkka hieman napsui ja lastenkirurgi antoi lähetteen ultraäänitutkimukseen kuukauden päähän. Hän kertoi vaivan olevan kuitenkin lievä ja korjautuvan todennäköisesti itsestään.

Tänään kävimme Tayssilla kontrollissa ja kuvauksessa. Vasen lonkka lähti edelleen hieman paikoiltaan painettaessa. Lastenkirurgin mielestä lonkkavaiva on hyvin pieni ja hoito voidaan kuitenkin halutessani aloittaa heti tai sitten seurata tilannetta vielä kuukaudella. Vaiva saattaisi edelleen hävitä itsestään, kun niin lievästä tapauksesta on kuitenkin kyse. Lääkäri kysyi mielipidettäni, koska kummastakaan vaihtoehdosta ei koituisi haittaa parantumiselle, eikä varsinaisesti oikeaa ratkaisua tässä tilanteessa ole. En ollut jotenkin yhtään osannut varautua, että kontrollikäynnistä voisi seurata heti hoidon aloittaminen ja päädyimmekin sitten seuraamaan tilannetta vielä kuukaudella.

Nyt pidetään vain peukut pystyssä, että vaiva korjaantuisi itsestään! Jos tilanne on kuukauden päästä edelleen sama, on seurauksena todennäköisesti ainakin kuukauden hoito Pavlikin valjailla. Valjaat tukevat lapsen jalat sammakkoasentoon. Valjaita ei saa kastella ja vauvan päivittäinen hoito hieman vaikeutuu. Vauva ei kuitenkaan yleensä valjaista hermostu vaan pikemminkin vanhemmat.

Nyt pitää sitten henkisesti varautua, että valjaat voivat olla meidän pikkuiselle tiedossa.

Kuva täältä.

Kommentit

  1. Toivottavasti vaiva häviäisi itsestään tulevan kuukauden aikana! Mutta onneksi lonkkavaiva on lievimmästä päästä.

    Voimia! <3

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti ette valjaita tarvitse, mutta tsemppauksena hihkaisen kuitenkin kummipojallani olleen käytössä mokomat. Vanhempansa selvisivät täysijärkisinä kuulemma lähinnä kosteuspyyhkeiden ansiosta. :D

    VastaaPoista
  3. Kovasti täälläkin toivotaan, että parantuisi itsestään, ettei tarvitsisi ryhtyä valjasruljanssiin. Vaikka tietysti tärkeintä on, ettei vaivasta jää pysyviä ongelmia. Ja kyse on kuitenkin aika lyhyestä ajasta.. Pitää yrittää ajatella positiivisesti :)

    VastaaPoista
  4. No höh. :/ Toivottavasti tosiaan korjautuisi itsestään, mutta onneksi kyseessä ei sitten kuitenkaan ole iso vaiva eikä tiedossa liene ongelmia tulevaisuudessa.

    Jk. Teidän perheen juhannuskuvaus edellisessä postauksessa oli ihana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike