Kultahippuja elämästä

Olen kotelosta kuoriutuva perhonen olen toukka joka levittää siipensä   ja taas uudestaan     panen siipeni suppuun ujona arkana       minä pälyilen ja etsin Mihin minä menisin missä saisin siipeni levälleen   minun siipeni     ne jotka eivät ole kenenkään muun erilaiset toisenlaisten   tämänlaiset minun siipeni    minun Heli Karjalainen Mennyt viikko oli pysähdys       Elämä on joskus epäoikeudenmukaista Viikko nostatti mieleen kysymyksiä,   muttei antanut yhtään vastausta Ketään ei voi tuntea kokonaan Lähimmäisenkään pahaa oloa ei välttämättä näe Miten lohduttaa surevaa   Mitä sanoa, kun sanoja ei ole Miten lohduttaa lähimmäistään, joka on kokenut menetyksen Miten lohduttaa häntä, joka on nähnyt sen, mitä ei toivo kenenkään näkevän Miten luoda uskoa elämään Miten antaa nuorille toivoa tulevaisuuteen   uskoa siihen, että tässä suorituskeskeisessäkin yhteiskunnassa saa olla heikko, eikä aina tarvitse olla iloinen,   mutta siitä huolimatta,      kai

 Poitsu on nyt reilun vuosi ja kolme kuukautta. Poika pälättää ja leikkii leluillaan innoissaan, syö lähes kaikkea mitä eteen laitetaan ja potallakin käydään ainakin istuskelemassa monesti päivässä. Päivähoito sujuu hyvin ja T jää aina mielellään hoitoon. Illat tuntuvat kovin lyhyiltä ja hujahtavat ruokaa laitellessa ja puuhaillessa niitä näitä T:n kanssa. Tuntuu, että joka päivä saa hämmästyä sitä, kuinka fiksu poika jo on. Paljon viisaampi kuin sitä ymmärtääkään. Yksi päivä T istui syöttötuolissa ja katseli, kun laitoin ruokaa ja leikki duploilla siinä sivussa. Hetken päästä huomasin, että poitsu oli asettanut duplot värien mukaan pinoihin. T:llä on meneillään jonkilainen äiti-kausi. Kaikki menee ihan ok, jos lähden kokonaan pois vaikkapa kotoa, mutta auta armias jos satun olemaan kotona eri huoneessa. Voi sitä huudon määrä. Eikä kukaan muu kelpaa kuin äiti. Alle viikko sitten pääsin sanomaan hiekkalaatiolla, että ei meidän T onneksi hauheasti kiipeile..Poika varmaan kuu

Valitsin viime viikonloppuna loistavan viikonlopun viettää kolmen päivän viikonloppu. Lähdimme maalle rentoutumaan ja se toimi. Jälleen kerran. Arki vie tällä hetkellä voimat eikä mihinkään ylimääräiseen jää aikaa tai voimia. Liikuntaharrastuksesta olen onneksi jaksanut pitää kiinni, edes kahdesti viikossa salilla ja muuten ulkoillen. Ei arjessa sinällään mitään valittamista ole. Se on oikeastaan oikein mukavaa.

Vietin pari viikkoa sitten syntymäpäiviäni. Nyt on neljännesvuosisata täynnä. Hmm..ei tämä vanheneminen niin huonolta tunnu. Niin paljon olen jo saanut aikaan ja ehtinyt nähdä ja kokea. Ei elämää ole, jos ei myös vanhene. En meinaa ehtiä tänne kirjoittelemaan. Arki painaa niin kovaa päälle tällä hetkellä, ettei ehdi kissaa sanoa. Vietin synttäreitäni peinteisten kakkukahvien muodossa. Tarjolla kahvipöydässä oli perinteistä täytekakkua, suosikkiani puolukka-suklaamoussekakkua, porkkanaleipäsiä, välimeren piirakkaa, kanasalaattia ja brownieita. Jaan teille joskus tuon puolukka-suklaamoussekakun ohjeen, kunhan tulen ottaneeksi siitä valokuvan. Nuo pellillä tehdyt porkkanaleivät olivat kyllä positiivinen yllätys. Tosi hyviä! Synttäriaamuna sain ihanan aamupalan ja M vei minut vielä syömään Ravintola Henriksiin viiden ruokalajin päivällistä. Voin kyllä kehua Henriksin hintalaatusuhdetta. Nälkä lähti ja ruoka oli todella hyvää. Tuossa maistelumenussa annokset olivat hieman pienempiä