Kultahippuja elämästä

Kolmatta raskautta edelsi huomattavasti suurempi pohdinta ja punninta kuin aikaisempia. Listasimme mieheni kanssa päidemme sisällä plussia ja miinuksia, olemmehan me insinöörejä. Lista tuntui täyttyvän miinuksista. Lapsimäärä tuntui hyvältä ja olimme toisen lapsen syntymän jälkeen ajatelleet, että ehkä tämä oli tässä. Kuitenkin takaportti oli pidetty raollaan koko ajan. Kaiken sen punninnan jälkeen, vaikka järkiperäinen ajattelu antoi minulle selvän tuloksen, se tunne, se tunne, jota ei voi järjellä selittää, jyräsi kaiken muun. Haluan vielä. Jos minulle se suodaan, haluan vielä kolmannen lapsen. Kun M:kin oli sitä mieltä, että nyt tai ei koskaan, olin valtavan helpottunut, onnellinen. Onko lapsenhankinnalle lopulta mitään parempaa tai järkevämpää syytä kuin tunne? Kaikki tämä prosessi käytiin läpi viime keväänä, kun olin uupuneempi ja väsyneempi kuin koskaan elämässäni. Tuntui, etten koskaan ole kunnolla hereillä, muisti ei pelaa, elimistö käy alikierroksilla, arki tuntui selviy...

Miks maitoa voi juoda? Miks vedessä voi uida?  Miks meillä on vauva? Miks tää on meijän pyö(r)äva(r)asto? Miks tos pyöäs on kaks kelloo? Miksei mun pyöäs oo kelloo? Miks toi meni tonne? Miks tos on kaks toijotaa?   T:n kysymyksiä. Kaikki taisivat tulla noin vartin sisään. Montakohan kysymystä poika päivän aikana oikein  esittääkään?  T:n kysymykset tuntuvat muuttuvan aina vain haastavammiksi. Miksi maitoa voi juoda? -Noh, se ei oo myrkyllistä ja se on tommosta nestemäistä, ni sitä voi juoda. Ja kyllä, meillä on vesirokko. Kummatkin pojat saivat odotetusti vesirokon, kun kummityttömme sairastui rokkoon Lapin reissumme aikana. Ajankohta on onneksi ollut ehkä paras mahdollinen sairastaa. Hyvä, että pojat ovat vielä aika pieniä. Mutta kyllä se silti omat haasteensa tuo arkeen. On niin surkeata seurata vieressä, kun lapsi sairastaa. T:n kohdalla ollaan jo ehkä voiton puolella, kun osa näppylöistä alkaa olla rupeutuneet. Olemme hieman ulkoilleetk...

Ruoka on minulle vakava asia. Ollessani aikanaan vuoden koulunkäyntiavustajana minut sai kiehuksiin lasten nirsous (ei todellakan kaikkien, mutta usean!). Eikä eniten se, etteivät lapset tuntuneet tykkäävän mistään muusta kuin ranskanperunoista ja nakeista, vaan se että se kehdattiin kuuluttaa ääneen vielä keittäjän kuullen. "Mä en tykkää tästä, enkä tuosta..." Minua kiehutti se, etteivät lapset tuntuneet arvostavan ruokaa ollenkaan. Mitä hienompi ateria, sitä enemmän valitusta. Ja koululla oli vielä uskomattoman hyvät ruuat, ei mitään teollisuusmättöä. Taisin siitä kerran jos toisenkin suuni avata närkätyksissäni. Toivoisin voivani opettaa lapseni arvostamaan sitä, että meillä on ruokaa, mitä syödä ja löytävän makujen rikkauden. Eräs ystäväni muistuttaa minua aina välillä huvittuneena kerran lausahtamastani sanonnasta: "Olisi kauheata, jos ei tykkäisi jostain hyvästä ruuasta." Olen pohtinut viime aikoina sanontaa: "Ruualla ei leikitä". Se on mi...

M palasi maanantaina töihin. Olin etukäteen jännittänyt, miten kaikki lähtee sujumaan, mutta ainakin ensimmäiset päivät ovat sujuneet paremmin kuin osasin odottaa. Pikkuveikka on kasvanut kovaa vauhtia. Neljä kiloa oli viime viikkoisessa neuvolassa ylittynyt ja pituuttakin oli tullut neljä senttiä. Poika on toistaiseksi ollut varsin helppo vauva. Oikeastaan todella helppo. Välillä kitistään, mutta se on aika pientä ja kuuluu asiaan. Pitää vauvan osata ilmaista epätyytyväisyytensä. Varsinaista rytmiä ei vielä ole, mutta yöllä nukutaan yleensä kaksi kolmen-neljän tunnin unipätkää ja seitsemän aikoihin aletaan heräillä. Veikka on nukkuu päivällä ulkona yleensä pari kahden tunnin pätkää tai sitten yhtä mittaa neljä tuntia. Muuten nukkuminen päivällä on pikkutorkkuja silloin tällöin. Vauva viihtyy hetken itsekseenkin lattialla tuijotellen mielenkiintoisia juttuja, mutta illat kuluvat pääosin tankatessa ja hieman kitistessä. Ensimmäiset hymytkin väläyteltiin M:n syntymäpäivien kunn...

Laskettu aika oli eilen. Supistukset ovat pidentyneet ja säryt lisääntyneet. Mitään sen kummempaa ei kuitenkaan tapahdu. Olen yllättävän levollinen, vaikka olotila saakin hyvin varautuneeksi. Miksen jaksaisi odottaa viikkoa, kun jotkut joutuvat odottamaan vuosia? -Olen etuoikeutettu.

Päivät kotona ovat menneet paljon paremmin kuin osasin aavistaa. Olen nauttinut olostani suuresti. Olen nauttinut siitä, että saan seurata kaksivuotiaan touhuja päivän mittaan, saan osallistua hänen päiväänsä aivan eri tavalla, olla enemmän läsnä. Aika kotona ennen vauvan syntymää on ollut arvokasta niin minulle kuin T:llekin. T:n valtava piirtämisinto on vaihtunut palapelimaniaan. Samat palapelit, joita on hankittu jokunen lisääkin, rakentuvat kerrasta toiseen, uudelleen ja uudelleen. Poitsu on myös ollut jo pari viikkoa kotona hereillä ollessaan ilman vaippaa ja vahinkoja sattuu yhä harvemmin. Emme ehkä pääse vaipoista eroon ennen uuden vaippasankarin saapumista ja takapakkea voi tulla, mutta suunta on hyvä! On ollut haikeaa todeta, kuinka paljon sitä hoito/työpäivän aikana menettääkään. Toki päivät uhmaikäisen kanssa oman jaksamisen ollessa rajoitteellista ovat välillä rankkoja. Päivään sisältyy kuitenkin paljon ilon hetkiä.  Olen myös jälleen kerran todennut,...

Olen viimepäivät murehtinut sitä, että yleensä tähän aikaan vuodesta on minun lempparikelini, aurinko paistaa ja sopiva ulkoilupakkanen. Tänä talvena en ole käynyt kuin kerran metsälenkillä.  Lataillessani kuvia koneelle ymmärsin, miksen ole kuvannut pitkään aikaan. Lähes kaikki kuvat ovat aurinkoisen päivän kuvia! Olen ilmeisesti aurinkoisen päivän kuvaaja. Kuvista tuli hyvä mieli. Ei tämä vuosi nyt aivan joka päivä ole ollut harmaa. Minulla on lähes kolme viikkoa takana uudessa työssä ja alan pikku hiljaa päästä työn touhuun. Työkaverit ovat todella mukavia ja alan tottua uuteen ympäristöön. Ja siihen tuoreeseen leipään, jota tarjotaan aina yhdeksältä aamukahvilla. Ensimmäiset tulppaanit ♥ T rakensi tämän muutama viikko sitten yksinään touhutessaan! Aurinkoisen päivän sämpylät Häämessujen kaasoiluanti tallennettuna kameralle oli tämä yksi kuva. Tässä kattauksessa oli sitä maanläheisyyttä, josta pidän. Ja taisi olla morsiamenkin suosikki. Kotiin on ...

Vietän T:n kanssa syyslomaa. T:n hoitaja on viikon lomalla ja ajattelin, että jään myös viikoksi lomapäiville, jottei T:n tarvitse mennä päiväkotiin. Onneksi sää on hellinyt näitä lomalaisia. On ollut ehkä vaikeampaa kuin koskaan ennen saada itsensä rentoutettua loman viettoon. Työ on periaatteessa urakkatyö ja vaikka olen hyvässä vauhdissa, silti tekemättömät työt vaivaavat. Toisaalta myös kotona olisi paljon tehtävää ja sekin hieman häiritsee. Onneksi M pystyy tekemään etätöitä torstain ja perjantain ja päästään jo huomenna kotipuoleen, missä saan varmasti mieleni rentoutumaan.  Työsopimustani jatkettiin kahdella kuukaudella ja samalla hieman laajennettiin työtä. Kahden kuukauden jatkon ansiosta minulle toivon mukaa jää enemmän aikaa viimeistellä työ. Diplomityön teko on ollut erittäin antoisaa ja aihe on mielenkiintoinen. Olen saanut haastatella eri asemissa eri työyhteisössä olevia ihmisiä ja oppinut paljon. Ihmisen käyttäytyminen, asenteet ja niiden muuttaminen on hyv...

Olen kotelosta kuoriutuva perhonen olen toukka joka levittää siipensä   ja taas uudestaan     panen siipeni suppuun ujona arkana       minä pälyilen ja etsin Mihin minä menisin missä saisin siipeni levälleen   minun siipeni     ne jotka eivät ole kenenkään muun erilaiset toisenlaisten   tämänlaiset minun siipeni    minun Heli Karjalainen Mennyt viikko oli pysähdys       Elämä on joskus epäoikeudenmukaista Viikko nostatti mieleen kysymyksiä,   muttei antanut yhtään vastausta Ketään ei voi tuntea kokonaan Lähimmäisenkään pahaa oloa ei välttämättä näe Miten lohduttaa surevaa   Mitä sanoa, kun sanoja ei ole Miten lohduttaa lähimmäistään, joka on kokenut menetyksen Miten lohduttaa häntä, joka on nähnyt sen, mitä ei toivo kenenkään näkevän Miten luoda uskoa elämään Miten antaa nuorille toivoa tulevaisuuteen   uskoa siihen, että tässä suorituskeskeisessäkin yhteiskunnass...

Vuosi sitten tähän aikaan lähdettiin sairaalaan ja kolmen tunnin päästä sylissä oli pieni käärö. Onpa vuosi kulunut nopeasti. Ei enää muista, miten kipeää se teki. Muistaa vain palkinnon. Kyllä sen vielä joskus haluaa kokea uudestaan.

Olen lukenut pari romaania. Pitkästä aikaa.    Ollut ulkona.    Viettänyt ystävän polttareita.    Käynyt hiekkalaatikkotreffeillä.    Pessyt pyykkiä ja ikkunoita.    Myötäkärsinyt T:n kanssa vauvarokkoa. Ehkä vähän hammassärkyjäkin.    Juonut kahvia. Nukkunut monena aamuna melkein kahdeksaan.    Käynyt M:n kanssa kaksin leffassa.    Jännittänyt tulevaa. Ensi viikolla tämä jakso elämästä vaihtuu uuteen.

Olen joutunut joskus pohtimaan opintojeni kautta naisjohtajuutta ja miksi naiset eivät päädy johtamistehtäviin läheskään niin usein kuin miehet. Esille nousi ajatuksia sukupuolien välisistä persoonallisuuseroista sekä siitä, että vaikka yhteiskunnassa on tapahtunut sukupuoliroolien tasoittumista, on luonnollista että korkeiden johtamisasemien jakautumisessa muutos seuraa perässä. Täytyyhän johtamistehtäviä olla jo uran alkupuolelta asti. Persoonallisuuserotkin puoltavat naisjohtajien määrän kasvua, koska naisten perinteiset ominaisuudet sopivat nykypäivän johtajille hyvin. Mieleenpainuvin pohdinnoissa noussut asia oli kuitenkin naisiin kohdistuvat odotukset. Naisjohtajista ja miksei kaikista naisista luodaan usein supernaisen kuvaa. Supernaisella on oltava ura, hän on hellä ja hyvä äiti, puoliso ja hänen kotinsa on loistokunnossa ja harrastukset korkeatasoisia. Vastaavia odotuksia ja paineita ei aseteta miehille. Huomaan itsekin uskovani tähän supernaisen kuvaan. Haluan täyttää t...

Tulkaa ystävät Levolle laskeva aurinko kultaa niityn, heinät huojuvat ja kohta heräilevä hämärä hymisee oksissa omia laulujaan. Tulkaa ystävät, te ujostelemattomat, ja henkäyksenkeveät! Tulkaa apollot ja sinisiivet, hopeatäplät ja suruvaipat! Tulkaa lauhahiipijät, amiraalit ja kiitäjät! Aukaiskaa lumotut, läpikuultavat siipenne ja antautukaa villien tuulien vietäviksi. Aina eivät, edes myrskyn silmässä, hauraimmatkaan haaveet hajoa. Sinikka Svärd Ystäville lähellä ja kaukana ♥

Viikonloppu vierähti maalla. ..Kaupungissa unohtaa helposti, miltä näyttää kirkas tähtitaivas, unohtaa, miltä kuulostaa rauha unohtaa, kuinka tärkeä on perhe ja läheiset  ..kuinka tärkeää on tämä hetki, tästä nauttiminen. M:n ensimmäinen isäinpäivä vierähti kotipuolessa syöden hyvin, pelaillen seurapelejä ja vain oleskellen, nauttien perheestä.

Eilen kävimme M:n kanssa kaksin syömässä muistaakseni ensimmäistä kertaa T:n syntymän jälkeen. Söimme alkupalat Gastropub Nordicissa (voin suositella!) ja pääruoan ja jälkiruoan Bistro 10:ssä. Olimme sen verta aikaisin liikkeellä, ettei Bistro 10 ollut vielä auki aluksi, joten siksi näin. Ruoka oli kummassakin paikassa todella hyvää. Tämän jälkeen suuntasimme kuuntelemaan Juha Tapion mies ja kitara -tyyppisen Ohikiitävää-kiertueen konserttia, johon sain M:ltä liput syntymäpäivälahjaksi. Kiitos M:lle ja kiitos Juhalle! Juha Tapiolla on kaunis ääni ja upeita tekstejä. Hän tuhisee ja tuhlaa pienokaisen tuoksuaan,   Uusi voima, kaikki voipa,  viattomuus otsallaan Pian hän maasta nousee,  löytää avosylin,  Kaiken mitä tarjoo lyhyt loma lapsuuden Katson häntä hiljaa,  tiedä muuta en,  On kaunis ihminen,  on sentään kaunis ihminen Juha Tapio Eilen minua erityisesti puhutteli Kaunis Ihminen -kappale, joka kuvaa elämän kaarta...

Heijastukset -- Itki taivas vasten ikkunaa ja tunsin  Että tulkoon mitä vaan Jotenkin selvitään kyllä Että kiinni vielä parsitaan saumat Paikoin pettäneet  Tavallinen aamu  Ja vaikka on meillä  Paljon menetettävää Minä päätin etten tänään kaiken sortumista pelkää Sateisen aamun  Alta nousevan päivän  Yli rakkaus riittänee Jono nytkähtää hieman, ja jälleen etenee -- Juha Tapio T heräsi jälleen kuudelta. Ja muutaman kerran ennen sitäkin.      Väsyttää.  Meinaa viluttaakin. Kotimme on vaihtunut liian kuumasta viileäksi.  Ehkä parin kuukauden päästä saadaan lämmöt päälle.  M:n haalari tuntuu mukavan lämpimältä päällä ja lämmin kahvi.. T harjottelee pärisyttelyä. Tuntuu kuin siellä pienessä mielessä jo liikkuisi jotakin. Poika vastaa pärisyttelyyn pärisyttelemällä, hymyyn hymyllä ja kielen näyttöön kielen näytöllä. Ihana. Ylihuomenna Juha Tapio Tampere-talossa ♥...

Minut on haastettu. Lauantai-illan valkeiden koivujen Tii haastoi minut Blogiäidit ruokkii kampanjaan. Juuri eilen katselin ja pyörittelin Excelissä meidän perheen raha-asioita. Ei tullut kovin hyvä mieli. Etenkin, kun jouduimme käyttämään rahaa minun uuteen läppäriini vanhan lähestyessä tiensä päätä. Lapsen saannin jälkeen meistä kumpikaan ei saa enää asumislisää. M käy töissä opintojen ohella, muttemme saa paljoakaan enempää rahaa, koska kaikki muut tuet huononevat työnteon myötä. M:n tulot vaikuttavat myös minun asumistukeeni, kun meillä on yhteinen lapsi. Tulot vielä arvioidaan vuodeksi eteenpäin ja tietenkin yläkanttiin. Ennen T:n syntymää minulle myönnettiin tukea yli 200e, nyt ei yhtään. Tuntuu, ettei kaikki mene aina ihan oikein. Tämä haaste antoi minulle kuitenkin hieman näkökulmaa. Meillä on rahaa asua kunnollisessa asunnossa, ostaa ruokaa, vaatettaa itsemme ja pitää muutenkin huolta itsestämme ja T:stä. Pitää vain pohtia, mitä ostovalintoja tekee, mikä on tarpeellis...

Kun meinaa turhautua, kun vauva vain itkee, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Kun väsymys painaa niin, ettei meinaa jaksaa mitään. Kun toivoo, että vauva nukkuisi pidempään, jotta itse saisi levähtää. Kun arki yksin kotona tuntuu vain todella vaikealta ja miehen palatessa töistä on täysin uupunut, eikä hän tunnu ymmärtävän, mitä olet kotona kokenut. Kun ihmettelee, miten kukaan selviää monesta lapsesta. Niitä tunteita, joista ei välttämättä puhuta ääneen. Niitä tunteita, joita kuitenkin ilmeisen moni kohtaa lapsen syntymän jälkeen, vaikka lapsi olisi kuinka "helppo". Niitä tunteita, joista toivoin, että olisin kuullut puhuttavan etukäteen, jotta ne olisi osannut kohdata rennommin mielin. Niitä tunteita, jotka ovat toisaalta niin nopeasti ohimeneviä. Juttelin serkkuni kanssa siitä, miten tietyistä vauva-arkeen liittyvistä tunteista ei useinkaan puhuta ääneen, vaikka ne taitavatkin olla hyvin yleisiä. Ne tunteet, jotka saavat sinut epäilemään, onko sinusta edes äidiksi. Its...

Ilmassa on tuulahdus syksyä.  Ilma on raikas, helppo hengittää. Nyt taas muistan, miksi pidänkään syksystä.

Auringonnousun aikaan Ystäväni päätti lopetta bloginsa ainakin toistaiseksi, koska bloggaus ei tällä hetkellä sijoitu tärkeysjärjestyksessä tarpeeksi ylös. Miksi minä sitten koen, että omalla kohdallani blogi on riittävän tärkeä jatkaakseni? Vai onko? Olen pohtinut aihetta täällä aiemminkin. Tällä hetkellä päivääni saattaa mahtua vain tunnin verran vapaata aikaa ja hyvinkin usein käytän ajan bloggailuun. Sen täytyy siis antaa minulle aika paljon. Blogi ajaa pitkälti saman asian kuin päiväkirja. Saa selvennettyä ajatuksia, kirjoitettua/kuvattua elämän huippuhetkiä muistiin. Blogi on minulle apuväline siihen, että todella näkisin sen, mikä elämässä on tärkeää. Ei niin, että itse blogi olisi tärkein vaan kirjoittamalla ja kuvaamalla näen paremmin elämän kultahiput ja ilonaiheet. Tajuan olla kiitollinen ja nauttia hetkistä. Olen kuitenkin melkoinen suorittaja. Käännän helposti kivat ja rennotkin asiat suorittamiseksi, tavoitteiksi, onnistumisiksi ja epäonnistumisiksi. Bloggaamal...