Tekstit

Piparkakkutalkoot

Kuva
Taisi suurin osa taikinasta mennä parempiin suihin ennen kuin ehti uuniin ;) Tuli ihan hyviä, vaikka ekaa kertaa tehtiinkin taikina itse!

Viikonloppureissu

Kuva
Vietimme M:n kanssa Helsinki-viikonlopun ihan kaksistaan. Tai melkein kaksistaan. Huomasimme, että ystävämme olivat menossa myös Helsinkiin kyseisenä viikonloppuna ja kävimmekin heidän kassaan myöhäisellä illallisella belgialaisravintola belgessä. Ruoka ja seura oli loistavaa. Oli ihana käydä syömässä heidän kanssaan kaikessa rauhassa. Tuli naurettua, niin kuin heidän kanssaan aina tulee ♥ Eksyimme belgeen syömään, kun sattumalta törmäsimme erääseen yläasteaikaiseen tuttuumme ja hänen tyttöystäväänsä, jotka kertoivat meille suosituksensa. Belge sattui sopivasti olemaan puoleen yöhön auki, joten suuntasimme sinne ja ei tarvinnut katua. Olimme kyllä tyytyväisiä. Olin varannut matkan M:lle yllätyksenä ja yötä olimme Radisson Blu Plazassa. Nautimme pienistä ylellisyyksistä business class -huoneessa. Olimme oikein tyytyväisiä hotelliin ja sen palveluun. Muuten viikonloppu kului kierrellen kaupungilla ja hieman ostoksiakin tehden. Satuimme piipahtamaan muun muassa laua...

Ensimmäinen adventti

Kuva
Ensimmäinen adventti on sujunut rauhallisissa merkeissä kotosalla. On ollut oikeastaan oikein ihana päivä. Hieman ulkoilua T:n kanssa, rauhallista oleilua, ruuanlaittoa ja hyvää päivällisseuraa. Tästä ei sunnuntaipäivä parane. Meillä syötiin tänään lounaaksi kanakastiketta riisillä ja uuniporkkanoilla. Päivälliseksi oli M:n loihtimaa lasagnea ja jälkiruuaksi luumukiisseliä kermavaahdolla. Olen vasta parina viime jouluna oivaltanut, kuinka hyvää tuo luumukiisseli kermavaahdon kanssa oikeastaan onkaan! Lumi ja joulun lähestyminen ovat saaneet minut tunnelmoimaan ja jotenkin piristymään tuosta marraskuun pimeydestä. Työnhaku jatkuu rauhaisaan tahtiinsa, mutta yritän olla tyytyväinen, kun saan yhdenkin hakemuksen kirjoitettua. T on ollut tosi hyväntuulinen koko viikonlopun. Aikainenkin herätys tuntuu juhlalta, kun toinen hymyilee ja naureskelee vieressä. Eilen T yllätti sanomalla niinkin pitkän sanan kuin "haa(r)ukka". Poika toistaa aivan kaiken ja oppii nopeasti uu...

Marraskuu

Kuva
Hengissä ollaan. Pimeys on saanut minut hieman väsymään ja tuntuu, ettei aika riitä mihinkään. Nautin arjen pienistä iloista, auringon pilkahduksista, hyvästä ruuasta, aamuliikunnasta ja ennen kaikkea perheestä ja ystävistä ympärilläni. Työhakemuksia pitäisi kirjoitella ja dtyökin saada pikkuhiljaa kasaan. Tulevaisuus hieman stressaa ja jännittää, mutta pitää yrittää jättää huolet ja ottaa vastaan, mitä huominen tuo tullessaan. Isäinpäivä sujui rauhallisesti puuhaillen ulkohommia maalla. Oikein virkistävä viikonloppu. Ensi viikonloppuna suuntaamme M:n kanssa kaksin pienelle visiitille Helsinkiin. Jännittävää, mutta hauskaa. T on ollut hyvin vähän erossa meistä kummastakin koko yötä, mutta hyvin se varmasti menee.

Syysloma

Kuva
Syysloma tuli ja meni ja nyt on jo viikko oltu normaalissa arjessakin. Kyllä pieni loma tuli tarpeeseen. Maalla tosiaan rentoutui ja kuinka ihanaa onkaan välillä, kun äidin ja isin ei tarvitsekaan nousta aamuseitsemältä, vaan voi kääntää kylkeä, kun mummo tai mummi poimii pojan aamupuuhiin. ♥ T on aivan ihastunut eläimiin. Meillä ei ole kotieläimiä emmekä ole niitä suuremmin kaivanneetkaan, mutta saa nähdä miten käy, kun T alkaa joskus vaatia koiraa tai muuta kotieläintä. Aina ulkona koiran nähdessä T on innoissaan ja kutsuu hauvaa. Nyt, kun mummoloissa on tutustuttu kissoihin, niin niistä poika vasta innoissaan onkin. Kissaan T suhtautuu jotenkin aran kunnioittavasti. Välillä uskaltaa hieman kokeillakin, mutta mielummin niitä katsellaan turvallisen välimatkan päästä. Kotona ihmetellään usein, missä "mii" on ja kirjoissa "miin" kuvat ovat kaikkein kiinnostavimpia. Rauhaisat viikonlopun jatkot kaikille!

Lomaloma

Kuva
Vietän T:n kanssa syyslomaa. T:n hoitaja on viikon lomalla ja ajattelin, että jään myös viikoksi lomapäiville, jottei T:n tarvitse mennä päiväkotiin. Onneksi sää on hellinyt näitä lomalaisia. On ollut ehkä vaikeampaa kuin koskaan ennen saada itsensä rentoutettua loman viettoon. Työ on periaatteessa urakkatyö ja vaikka olen hyvässä vauhdissa, silti tekemättömät työt vaivaavat. Toisaalta myös kotona olisi paljon tehtävää ja sekin hieman häiritsee. Onneksi M pystyy tekemään etätöitä torstain ja perjantain ja päästään jo huomenna kotipuoleen, missä saan varmasti mieleni rentoutumaan.  Työsopimustani jatkettiin kahdella kuukaudella ja samalla hieman laajennettiin työtä. Kahden kuukauden jatkon ansiosta minulle toivon mukaa jää enemmän aikaa viimeistellä työ. Diplomityön teko on ollut erittäin antoisaa ja aihe on mielenkiintoinen. Olen saanut haastatella eri asemissa eri työyhteisössä olevia ihmisiä ja oppinut paljon. Ihmisen käyttäytyminen, asenteet ja niiden muuttaminen on hyv...

YU-viikonloppu

Kuva
Viikonloppu sujui leikkimielisten yleisurheilukisojen parissa. Eipä ole tullut yleisurheiltua varmaan sitten yläasteen tai ehkä lukion. Ei ole aivan minun lajini, mutta kyllä siinä lihakset kipeiksi sai! Selvisi sitten viikonloppuna myös se, että T ylettää ulko-oven kahvaan..Kommunikaatiokatkoksen takia minä ja M luulimme kumpikin toisen katsovan T:n perään ja kohtahan poika juoksi jo pihamaalla. Onneksi ei sattunut mitään, mutta vähän pelästytti. Kymmenen metrin päässä olisi ollut uima-allas. Pojassa tuntuu edelleen virtaa riittävän. T on nyt vuoden ja neljä kuukautta. Meillä kiipeillää vaunuihin, tuoleille ja melkein minne vain, lyödään päätä pöydän kulmaan tahallaan, jos ei saada mitä halutaan. Ilmeisesti T ajattelee äidin heltiävän, jos vähän sattuu ja itkettää. T on viimeisimmä kuukauden aikana oppinut muiden uusien sanojen joukossa sanomaan:"isi". T on myös alkanut yhä enemmän leikkiä itsekseen. Se tarkoittaa toisin sanoen sitä, että poika voi laittaa ...