11kk


Taas vierähti kuukausi. Enää kuukausi niin meidän pieni vauva täyttää yhden vuoden. Aika on mennyt kovaa.

T on entistäkin sosiaalisempi. Tuttuja ja tuntemattomia moikataan ja mennään keskustelemaan niitä näitä. Sanavarasto on pysynyt melkein yhtä suppeana kuin aikaisemminkin. Pallo on "pa", "pomppu" tulee joskus kokonaankin oikein. Lamppu on yleensä myös "pa" tai "pu". Onko mitään hienompaa kuulla kuin heleällä äänellä lausuttu "äiti"?

Tavarat ovat alkaneet löytää tiensä erikoisiin paikkoihin. Keittiövälineet vaihtelevat oudosti laatikoitaan, ruuanpalat voivat löytyä käsilaukusta, sukat ja patterit roskiksesta..Jokin uusi järjestyksen pitäjä on meidän perheeseen siis löytynyt.

Voisiko sanoa, että T kävelee, melkein. Sylistä toiseen askellus onnistuu hienosti ja poika seisoo ilman tukeakin hetken, kunnes näkee parhaaksi käydä istumaan. Kaikki eväät kävelylle ovat jo olemassa, mutta uskallusta kokeilemaan ei vielä riitä.

Ruoka on maistunut tässä kuussa hyvin, mutta selvästi suhtautuminen ruokaan on muuttunut ennakkoluuloisemmaksi. Imetys loppui tosiaan kuin seinään, eikä sen jälkeen rintaa ole syöty. Korvikkeet ovat onneksi alkaneet maistua ja kohtahan sitä voidaan alkaa totuttautua jo tavalliseen maitoon. Uusia lemppareita on tuore ananas, melonit, viili ja maustamaton jogurtti. Piimääkin on maisteltu.

Imetyksen loppuminen tuli yllätyksenä, mutta toisaalta oli helpottavaa, että se tapahtui T:n aloitteesta. Kohtahan se vieroittaminen olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Vieroittautuminen meni paremmin kuin olin koskaan uskaltanut toivoa. Yllättäen aamumaito taisi olla T:lle se tärkein, mutta puuron saaminen eteen helpottaa ja nykyisin juodaan hieman maitoa usein ennen puuron valmistumista. Luulen, että oma henkinen irtautuminenkin imetyksestä sujui helpommin, kun kaikki meni niin helposti. Nyt iloitaan siitä, että oma kroppa on ihan vain oma.

Illalla nukkumaan meneminen sujuu edelleen yhtä hyvin. T juo hieman korviketta, jonka jälkeen hänet laitetaan sänkyyn, tutti suuhun ja poistutaan huoneesta. Sinne poitsu jää rauhallisesti nukkumaan. Yöt ovat katkottomia 20:00-06/07. Päiväunet ovat tässä kuussa selvästi lyhentyneet. Aamupäivällä T nukkuu edelleen puolen tunnin nokoset ja iltapäivällä kahdesta kolmeen tuntia.


Kuukauden sana on ollut potta ja siihen tutustuminen. Pottaan olisi varmasti kannattanut aloittaa aikaisemmin. Tosin T ei ole vielä pitkään istunutkaan oma-aloitteisesti, mutta potta olisi varmasti kannattanut näkyvillä jo aiemmin. Nyt poitsu on pari kertaa päivässä hetken kokeillut pottaa, mutta ei siinä oikein istuskella haluta. Rauhalliseen tahtiin, hitaasti tutustuen.

 Parveke on niin mielenkiintoinen paikka. Pienet esteet tiellä eivät haittaa, vaan eteenpäin mennään ennakkoluulottomasti.
.


Kommentit

  1. Ihana tuo parvekkeelletunkemiskuva! :)

    Onnea isolle pojalle! Miten nopeasti ne vuodenkutaleet menevätkään. Mun pikkupoikani täyttää viikon päästä kolme. KOLME! Vastahan se syntyi.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuulumisia, mukava lukea, että teillä menee hyvin. :) Oi, jospa meilläkin joskus olisi tuollaiset nukkumaanmenot ja varsinkin katkottomat yöt! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, niitä on aina mukava saada! Kohta T menee jo varmaan kouluun :D Onnea Tii teidänkin poitsulle! Ja Minna: kyllä varmasti pikku hiljaa unipätkät pitenevät. Muistan muutama kuukausi sitten ajatelleeni, että jos vain saisin nukkua edes yhden kokonaisen yön, olisin maailman onnellisin. Nopeasti se taas kuitenkin unohtuu nauttia tästä, että saa nukkua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike