Kotitekoiset vaahtokarkit
Näin kerran jossakin kokkiohjelmassa tehtävän vaahtokarkkeja ja olin siitä lähtien halunnut kokeilla niiden tekoa. Nyt kun tuli ostettua patterit digitaaliseen paistomittariin, päätin vihdoin kokeilla.
Vaahtokarkkien teko ei ollut vaikeaa ja lopputulos oli herkullinen ja onnistunut ilman ylimääräisiä väri- ja lisäaineita. Seuraavaksi taidan kokeilla sitruunalla maustettuja versioita. Ehkä T:n synttäreille sitten.
Tein vaahtokarkit pääosin Fanni&Kaneli -blogin ohjeella.
Kopioidaan hieman muunneltu resepti vielä tähän:
Vaahtokarkit
- 3 rkl liivatejauhetta
- 1 1/4 dl + 1 1/4 dl kylmää vettä
- 5 dl sokeria
- 1 1/4 dl vaaleaa siirappia
- 1/4 tl suolaa
- 2 kananmunan valkuaista
- 1 vanilijatanko
- öljyä ja tomusokeria vuokaan
- 2-3 dl tomusokeria ripotteluun
Tarvitset reseptiin lämpömittarin ja vuokan (noin 30 x 22 cm). Voitele vuoka miedonmakuisella kasviöljyllä (esim. rypsiöljy) ja siivilöi vuokaan reilusti tomusokeria. Käännä ja taputa vuokaa niin, että tomusokeria on tasaisesti vuokan pohjalla ja reunilla. (Tomusokeria kannattaa laittaa reilusti, jottein vaahtokarkit juutu pohjaan)
Sekoita liivatejauhe ja 1 1/4 dl kylmää vettä isossa metallisessa kulhossa. Anna veden imeytyä liivatteeseen. Sekoita kattilassa 1 1/4 dl kylmää vettä, sokeri, siirappi, suola ja halkaistu vanilijatanko. Nosta kattila alhaiselle lämmölle liedelle, ja sekoita puulusikalla kunnes sokeri on sulanut.
Nosta lieden kuumuus keskilämmölle ja kuumenna seos kiehuvaksi. Anna seoksen kiehua ilman sekoittamista noin 10 minuuttia kunnes lämpömittari näyttää 115 astetta. (Katso, ettei lämpömittari osu kattilan pohjaan.) Nosta kattila pois liedeltä ja poista vanilijatanko varovasti. Kaada kuuma sokeriseos liivatteen joukkoon, ja sekoita kunnes liivate on sulanut.
Vatkaa seosta sähkövatkaimella reilulla nopeudella 8-10 minuuttia kunnes seos on kiiltävän valkoista, tahmean ilmavaa ja kooltaan lähes kolminkertaistunut.
Puhdista sähkövatkaimen vatkainosat. Vatkaa eri kulhossa valkuaiset vaahdoksi. Lusikoi valkuaisvaahto vaahtokarkkiseokseen. Vatkaa sähkövatkaimella hitaalla nopeudella kunnes seos on tasaista. Kaada vaahtokarkkimassa öljyttyyn ja sokeroituun vuokaan ja tasoita ripeästi. Siivilöi päälle reilusti tomusokeria. Anna massan jäähtyä ja asettua huoneenlämmössä noin 3 tuntia.
Nosta vaahtokarkkilevy pois vuokasta leikkuulaudalle. Leikkaa terävällä veitsellä sopivankokoisia paloja. Veitsen voi painaa suoraan alas, sillä sahaava leikkausliike saa veitsen tarttumaan kiinni. Siivilöi tomusokeria lautaselle ja pyörittele vaahtokarkit ympäriinsä sokerissa ja taputtele ylinmääräinen sokeri pinnalta. Vaahtokarkit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa noin viikon.
Hih, oli tarkoitus kysellä, onko vaahtokarkkien tekeminen niin vaikeaa, kuin äkkiseltään kuulosti, mutta unohdin koko homman. (Pitäisi alkaa puhelimella käyttää jotain muuta lukuohjelmaa kuin Google Readeriä, jolla ei pysty kommentoimaan ja joka muutenkin on pian siirtymässä bittiavaruuteen.) Täytyy varmaan kokeilla poikasen synttäreille tehdä noita itsekin. :)
VastaaPoistaKannattaa! Ainut tarkka asia on ymmärtääkseni tuo lämpötila, eikä sekään mittarin kanssa ole hankala. Siirappisokeriseos muuttuu loppuvaiheessa suhteellisen kirkkaaksi ja kiehuu tasaisesti. Eikä tekeminen kyllä kestänyt kauaa! Vaikkakin itsellä tuo lämpötilan saavuttaminen kesti ehkä hieman kauemmin kuin tuo 10min..
VastaaPoistaIhan mahtava juttu :) täytyy kokeilla vaikka en ole mikään suurin vaahtokarkkien ystävä. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaOleppa hyvä! :)
VastaaPoista