Minä osaan! 1v 11kk
Kun T:n puhe kehittyy koko ajan, alkaa hän myös paremmin ilmaista itseään ja tunteitaan.
Viime aikoina uhma ja oma tahto on toden teolla nostanut päätään. Onneksi uusi vauva on syntymässä vasta muutaman kuukauden kuluttua. Ehkä T ja me ehdimme päästä pahimmasta myllerryksestä ohi ennen uutta ja entistä suurempaa myllerrystä.
Vauva-aikana tuntui, että vaisto kertoi paljon enemmän, miten tulee tehdä. Nyt huomaan miettiväni hyvin usein, miten ihmeessä tälläisessä tilanteessa tulee toimia! Miten olla jämäkkä ja asettaa rajoja, pitää niistä kiinni olematta liian tiukka? Miten asettaa johdonmukaiset rajat, joiden sisällä olla rento?
Tietyt asiat sujuvat helposti, mutta etenkin huonoina päivinä tuntuu, että esimerkiksi kaupassa käyminen T:n kanssa on yhtä taistoa. Näinä hetkinä yritän muistaa, että uhma on tärkeä osa kasvua ja oman mielen kehittymistä. On vain oman väsymyksen keskellä arjen pyörteissä välillä vaikeaa pitää oma mielensä maltillisena.
En ole löytänyt muuta lääkettä uhmaan kuin oman kärsivällisyyden. Kun jotain käsketään ja päätetään, niin kannassa pysytään rauhallisena, luottavaisena ja päättäväisenä. Kun pystyy pitämään kantansa, yleensä seuraavalla kerralla tilanteesta selvitään jo paljon helpommalla.
Toinen seikka on asioiden selittäminen. Kyllähän sitä itsekin paljon mielummin noudattaa jotain sääntöä, jos tietää, miksi sitä kuuluu noudattaa! Varmasti jokainen suhtautuu arvellen ylhäältä ladeltuja sääntöjä kohtaan, joita ei ymmärrä. Siksi olisi tärkeää myös selittää T:lle, että miksi jokin asia täytyy tehdä niin kuin se tehdään.
Olen lukenut työmatkalukemisena mielenkiintoista Pamela Druckermanin kirjaa "Kuinka kasvattaa bebe", joka kertoo amerikkailaisäidistä, joka kasvattaa lapsiaan Ranskassa. Kirja kertoo pääosin ranskalaisten tavasta kasvattaa lapsiaan ja vertailee kasvatustapoja amerikkalaisiin. Joissain asioissa suomessa ollaan lähempänä ranskalaisia, mutta ensivaikutelmani on, että amerikkalainen lastenkasvatustapa on monessa asiassa lähellä suomalaista.
Kirjassa yksi esiin tuotu tärkeä ranskalaisen lapsenkasvatuksen pointti on opettaa lapsi odottamaan. Kaikkea ei saa aina heti, eikä tarvitsekaan saada. Olemmekin pyrkineet opettamaan myös T:tä hieman odottamaan ja hän on oppinutkin sanan merkityksen yllättävän hyvin.
On ollut upeaa tässä samassa uhman myllerryksessä saada tutustua poikaan entistä paremmin. Pelon hetkellä hän osaa ilmaista "peottaa" ja hammassäryn kohdalla osoittaa poskea ja sanoa "sattuu". Arjesta tulee helpompaa, kun pystyy ymmärtämään toista paremmin. Uusi lempilause on: "Minä osaan!". T osaa kaiken ja haluaa myös itse tehdä. Tekemällä oppii, vaikkakin äidin kärsivällisyys on välillä koetuksella ;)
Toinen lempisana on "minun." Omista ja vähän muidenkin tavaroista pidetään huolta. Ja myös ihmisistä. Vähän jännittään T:n suhtautuminen vauvaan, koska ainakin tällä hetkellä hän osaa olla hyvinkin omistava minua kohtaan.
Muurahaistutkija
Vauva-aikana tuntui, että vaisto kertoi paljon enemmän, miten tulee tehdä. Nyt huomaan miettiväni hyvin usein, miten ihmeessä tälläisessä tilanteessa tulee toimia! Miten olla jämäkkä ja asettaa rajoja, pitää niistä kiinni olematta liian tiukka? Miten asettaa johdonmukaiset rajat, joiden sisällä olla rento?
Tietyt asiat sujuvat helposti, mutta etenkin huonoina päivinä tuntuu, että esimerkiksi kaupassa käyminen T:n kanssa on yhtä taistoa. Näinä hetkinä yritän muistaa, että uhma on tärkeä osa kasvua ja oman mielen kehittymistä. On vain oman väsymyksen keskellä arjen pyörteissä välillä vaikeaa pitää oma mielensä maltillisena.
En ole löytänyt muuta lääkettä uhmaan kuin oman kärsivällisyyden. Kun jotain käsketään ja päätetään, niin kannassa pysytään rauhallisena, luottavaisena ja päättäväisenä. Kun pystyy pitämään kantansa, yleensä seuraavalla kerralla tilanteesta selvitään jo paljon helpommalla.
Toinen seikka on asioiden selittäminen. Kyllähän sitä itsekin paljon mielummin noudattaa jotain sääntöä, jos tietää, miksi sitä kuuluu noudattaa! Varmasti jokainen suhtautuu arvellen ylhäältä ladeltuja sääntöjä kohtaan, joita ei ymmärrä. Siksi olisi tärkeää myös selittää T:lle, että miksi jokin asia täytyy tehdä niin kuin se tehdään.
Perunan isututs vaakun kanssa.
Olen lukenut työmatkalukemisena mielenkiintoista Pamela Druckermanin kirjaa "Kuinka kasvattaa bebe", joka kertoo amerikkailaisäidistä, joka kasvattaa lapsiaan Ranskassa. Kirja kertoo pääosin ranskalaisten tavasta kasvattaa lapsiaan ja vertailee kasvatustapoja amerikkalaisiin. Joissain asioissa suomessa ollaan lähempänä ranskalaisia, mutta ensivaikutelmani on, että amerikkalainen lastenkasvatustapa on monessa asiassa lähellä suomalaista.
Kirjassa yksi esiin tuotu tärkeä ranskalaisen lapsenkasvatuksen pointti on opettaa lapsi odottamaan. Kaikkea ei saa aina heti, eikä tarvitsekaan saada. Olemmekin pyrkineet opettamaan myös T:tä hieman odottamaan ja hän on oppinutkin sanan merkityksen yllättävän hyvin.
Temppuilijat
Toinen lempisana on "minun." Omista ja vähän muidenkin tavaroista pidetään huolta. Ja myös ihmisistä. Vähän jännittään T:n suhtautuminen vauvaan, koska ainakin tällä hetkellä hän osaa olla hyvinkin omistava minua kohtaan.
Hyvää pohdintaa! Pitäisi varmaan itsekin lainata tuo bebenkasvatuskirja, ihan huvin vuoksi. ;)
VastaaPoistaJa tsemppiä pienen tahtoilijan kanssa jaksamiseen! Tärkeä vaihe, jne jne, mutta kovin rasittava välillä. Olettekin varmaan aina etukäteen jutelleet T.:lle kauppareissusta ja valmistelleet häntä, se auttaa jo paljon. Ja sitten tietysti kiitellään hyvää käytöstä (sanallisesti) ja pidetään kiinni rutiineista, se tuo turvaa. Tsemppiä!! :)
Kiitos kommentista Minna! Tuo rutiinit onkin kyllä yksi asia, mikä helpottaa arkea aivan älyttömästi! Ruoka- ja nukkumaanmenoajoista kiinni pitäminen auttaa kummasti :) Tuntuu juuri, että ne asiat, missä on päivittäin toistuva rutiini, sujuvat yleensä mallikkaasti, mutta muiden kanssa tuleekin sitten vähän haasteita välillä eteen!
VastaaPoista