Kolmas raskaus: Se tunne
Kolmatta raskautta edelsi huomattavasti suurempi pohdinta ja punninta kuin aikaisempia. Listasimme mieheni kanssa päidemme sisällä plussia ja miinuksia, olemmehan me insinöörejä. Lista tuntui täyttyvän miinuksista. Lapsimäärä tuntui hyvältä ja olimme toisen lapsen syntymän jälkeen ajatelleet, että ehkä tämä oli tässä. Kuitenkin takaportti oli pidetty raollaan koko ajan. Kaiken sen punninnan jälkeen, vaikka järkiperäinen ajattelu antoi minulle selvän tuloksen, se tunne, se tunne, jota ei voi järjellä selittää, jyräsi kaiken muun. Haluan vielä. Jos minulle se suodaan, haluan vielä kolmannen lapsen. Kun M:kin oli sitä mieltä, että nyt tai ei koskaan, olin valtavan helpottunut, onnellinen. Onko lapsenhankinnalle lopulta mitään parempaa tai järkevämpää syytä kuin tunne? Kaikki tämä prosessi käytiin läpi viime keväänä, kun olin uupuneempi ja väsyneempi kuin koskaan elämässäni. Tuntui, etten koskaan ole kunnolla hereillä, muisti ei pelaa, elimistö käy alikierroksilla, arki tuntui selviy