21 päivää

Motivaatio on opiskelujen osalta kadoksissa, joten ajattelin keskittyä blogiin ja kiinteämmän kehon tavoittelemiseen. Äitini kertoi, että 21 ensimmäistä päivää tiukemmalla ruokavaliolla tekee tiukkaa, mutta sitten helpottaa. En tiedä mistä maaginen luku tulee, mutta ajattelin testata pitääkö se minun kohdallani paikkansa. Jätän siis herkuttelut 21 päiväksi eli kolmeksi viikoksi ja sen jälkeen aion vähän hellittää pitämällä välillä herkuttelupäiviä. On tärkeää, että välillä pitää herkuttelupäiviä, koska keho tottuu niukkaenergiseen ruokavalioon ja alkaa myös kuluttaa energiaa säästeliäämmin. Syömällä välillä enemmän ikään kuin huijaa kehoa kuluttamaan.

Saas nähdä, miten onnistun. Olen kuitenkin aikamoinen herkuttelija! Ainakin minulla luulisi nyt riittävän motivaatiota. Olisi mukavaa olla hääpäivänä parhaimmillaan :)

Suunnitelmana on lisätä roimasti liikuntaa ja kiinnittää ruokavalioon huomiota. Makeat herkut ja vaaleat viljatuotteet minimiin. Viikkosuunnitelmassani on tällä hetkellä yksi punttitunti, kaksi treeniä kuntosalilla ja iltaisin (aina kun ehtii) puolen tunnin aerobinen sykkeen nostatus crosstrainerillä. Täytyy vain varoa, ettei aloita liian kovaa ja aiheuta itselleen urheiluvammoja.

Sain veljeltäni käyttööni sykemittarin, jota onkin mukava seurailla. Pystyy tekemään koko treenin sopivilla sykkeillä. Ostin tänään myös motivaation kohotukseksi Nivean Silhouettea, joka lupaa kiinteyttää. Toivottavasti toimisi selluliitteihin.. Kait se toimii, jos tarpeeksi uskoo ;)

Kommentit

  1. Tärkeintä on se mitä syöt! Yli puolet ruokavaliosta pitäisi dieetin aikana olla proteiinia ja jos haluaa syödä hiilareita, niin se pitää tehdä aamupäivällä :D
    Itselläkin on vähän uskonpuutetta... mutta kyllä se siitä! 1-2 kg viikossa on terveellistä, eli ei kannata yrittää enempää!

    VastaaPoista
  2. Hiilareista olen juurikin yrittänyt päästä eroon ja protskuja lisätä..en kylläkään ole kauhean tiukkana ollut. Jos vaikkapa puolikin kiloa lähtisi viikossa, niin olisi jees :)

    Se on totta, että se ruokavalio merkitsee enemmän painonpudotuksessa. Olen kuitenkin halunnut lisätä liikuntaa ja siinä samalla vähän lihaksiakin, niin kilot eivät tule niin helposti takaisin ja voi syödä vähän enemmän ;)

    Kiitos tsempistä! Kolme päivää takana ja tuntuu jo viikolta..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike