Kuulumisia ja herkuttelua

Alkuviikko hujahti ohi kauhiaa vauhtia. Tänään olen viettänyt hieman "vapaapäivää" siivoilun merkeissä. Onneksi M:kin ehti auttaa, niin ei muodostunut kauheaksi hommaksi. Nyt voi nauttia puhtaasta kodista.

M sai töitä! Hän kävi perjantaina tunnin haastattelussa ja tiistaina toistamiseen vielä toimitusjohtajan haastattelussa. Eilen sitten kirjoitettiin nimet papereihin ja M aloittaa hommat oman alansa firmassa toukokuussa. M oli kuulemma ollut kaikkien mielestä niin valloittava, että päättivät palkata äkkiä, ettei mene muille, enkä tietenkään ihmettele ;) Kesä menee täysipäiväisenä ja syyskuusta jatkuu osa-aikaisena, että saa viimeisen opiskeluvuoden suoritettua. Tosi hyvä juttu, että sai tietää jo näin aikaisin, eikä tarvinnut pidempään jännittää.

Eilen kävimme hieman juhlistamassa uutta työpaikkaa Saludissa. Pihvipaikkana oikein loistava ja salaattipöytä juustoineen on yksi parhaista. Jälkkärissäkään ei ollut valittamista!




Kommentit

  1. Onnea työpaikasta! :) Hieno juttu!

    Ja nyt miun on nälkä kun katson noita kuvia. :D Täällä meilläpäin ei ole kovin kummoisia ravintoloita, oikeastaan vain Rosso ja Huviretki, ja olen aina tosi kateellinen kun toisten blogeissa käydään syömässä ties mitä herkkuja.

    VastaaPoista
  2. Kerrotaan kiitokset eteenpäin! :)

    Harmillisen usein meilläkin tulee jumahdettua samoihin paikkoihin, eikä tule kokeiltua mitään uusia ravintoloita, vaikka Tampereella on sentään jonkin verran valikoimaa. Joskus tulee käytyä, kun budjetti antaa periksi, mutta olisihan sitä kiva käydä useamminkin..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike