2013

Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille!


Meidän lähes kaksi viikkoa kestänyt lomamme taisi olla onnistunut, kun kone tuli käynnistettyä vain kerran koko aikana. Televisiotakaan ei juuri katsottu. Nautimme muista jutuista. Perheestä ja ystävistä. Pelailimme pelejä, söimme, juttelimme.

Lomamme oli paikoitellen hieman kiitämistä, kun tuossa pienessä ajassa tuli vietettyä joulu, matkustettua yöjunalla Kemijärvelle ja Pyhälle ja sieltä taas palattua vastaanottamaan uusi vuosi kotipuoleen, jonne saapui myös Tampereen ystäviämme.




Joulu oli ihana. Tällä kertaa ei sairasteltu ja T:n ensimmäinen joulu sujui hyvin. Poika ei pelännyt edes pukkia ja olisi ollut varmasti tyytyväinen yhteen lahjaan, jossa on ihana rapiseva paperi ja kivat nauhat..

Oli myös ihanaa piipahtaa Pyhällä M:n vanhempien vuokraamalla mökillä. Yöjunat olivat mukava kokemus, joskin en kauheammin nukkunut matkojen aikana. Menomatkalla T nukkui huonosti ja tulomatkalla olin puolestani itse niin kovassa nuhassa, ettei nukkumisesta tullut mitään. Matkustusmuotona kuitenkin aika kiva!

Omat hiihtelyni pohjoisessa jäivät flunssan vuoksi yhteen kertaan, mutta onneksi M hyödynsi mahdollisuudet ja oli rinteessä joka päivä.



Uuden vuoden bileet olivat erittäin onnistuneet. Vuokrasimme kylpytynnyrin. Paljussa tuli sitten lilluttua! Rakettejakin ammuttiin, pelailtiin ja syötiin. Tietysti. Minulla taisi olla kivaa, kun epähuomiossa valvoin lähes neljään, mikä tiesi seuraavana aamuna aikamoista väsymystä. Alkaahan se päivä nykyään aina viimeistään seiskalta..

Nyt kotona, mies töissä ja T päikkäreillä. Vähän jännitti tämä arkeen palaaminen. Olen varmaan T:n mielestä  tylsää seuraa, kun koko loma tuli vietettyä isommalla porukalla.

Kommentit

  1. Onnellista ja onnekasta uuttavuotta myös sinne! :)

    Ihana tuo joulupukkikuva. :D Ja kiva kuulla yöjunista, mie en ole koskaan päässyt sellaiseen. Mieli kyllä tekisi, harmi vain ettei meillä ole sukulaisia pohjoisemmassa.

    VastaaPoista
  2. Laitoin siulle haasteen blogiini, oles hyvä. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Minna, pitääkin käydä kurkkaamassa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike