Ihminen pelkää pimeää
Joulukiireet ovat totisesti vieneet mennessään. Minulla alkoi eilen kaksi viikkoa kestävä tenttiviikko ja sen jälkeen lomaa!! Ensi viikolla minulla on ympäristöterveyden tentti ja ajattelinkin valmistautua siihen kirjoittamalla tänne aiheeseen liittyvistä asioista. Aihe on minusta erittäin kiehtova ja tärkeä. Pääasiallisena lähteenä olen käyttänyt Jouko Tuomiston 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä -kirjaa.
Ensimmäiseksi aiheeksi valitsin ihmisen luontaisen tavan pelätä kaikkea uutta ja tuntematonta. Ihmisillä on usein myös hassu tapa vauhkoontua jostakin asiasta ja unohtaa asioiden oikeat suhteet. Eräs professori kertoi muun muassa harjun läpi toteutettavaa tekopohjavesihankkeesta, jota vastaan kansa on noussut. Tutkimuksia on sabotoitu muun muassa kaatamalla myrkkyä näytekaivoon. Oikeaa ympäristönsuojelua? Suurin uhka tällaisessa hankkeessa on tulva ja senkin muodostuminen on hyvin epätodennäköistä, eikä mikään viittaa tulvauhan syntyyn. Samaan aikaan toisella puolen harjua sijaitsee golfkenttä, jonne levitetään ravinteita hirveät määrät sekä jonkinlainen motocross-rata. Näiden ympäristövaikutukset ovat todistettuja ja aivan toista luokkaa kuin tekopohjavesihankkeen, mutta eivät ihmiset näihin kiinnitä huomiotaan.
Toinen samantyyppinen tapaus sattui Kuopiossa, kun juomaveden fluoridointi herätti kansanliikkeen sitä vastaan ja fluridointi lopetettiin asiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta. Fluoridointia tehtiin hammaskarieksen ehkäisemiseksi ja karies onkin näyttänyt lisääntyneen fluridoinnin lopettamisen jälkeen. Vastustus aiheutui siitä, että fluoridi on haitallinen liian suurina pitoisuuksina. Hyödyllinen pitoisuus vedessä on noin 1mg/l ( jonka pitoista Kuopionkin vesi oli) ja enimmäispitoisuuden raja-arvo on 1,5mg/l. Kuulin eräältä professorilta, että vesilaitos olisi tehnyt tutkimuksen pian fluoridoinnin lopettamisuutisten jälkeen ja asiakkaat kertoivat veden parantuneen ja vaivojen vähentyneet. Todellisuudessa fluoridia oli lisätty veteen vielä entiseen malliin, koska jäljellä olevat varastot käytettiin loppuun. Ihmisen psyyke on kyllä ihmeellinen..
Eräs uusi ja pelottava asia on geenitekniikka ja geenimuuntelu. Itsekin olen hyvin kriittinen geenimuuntelua kohtaan. Jouko Tuomisto muistuttaa, että ihminen on syönyt geenimuunneltua ruokaa 10 000 vuotta. Ennen jalostus tehtiin valinnan ja sattumanvaraisten mutaatioiden avulla. Nyt erona on, että voidaan muuntaa vain yhtä haluttua ominaisuutta. Eniten pelätään, että synnytetään laji, joka valtaa koko maailman. Kuitenkin koko jalostuksen historian ajan ihmiselle soveltuvien kasvilajikkeiden tai eläinrotujen kyky selvitä luonnossa on ollut huonompi eikä suinkaan parempi kuin villien lajien, kirjoittaa Tuomisto. Geenimuuntelu ei ilmeisimmin aiheuta enempää riskejä kuin muukaan kasvi- ja eläinjalostus.
Kuvat täältä: 1 ja 2

Kommentit
Lähetä kommentti