Herkkusuu

Olen parantumaton herkkusuu. Olen perinyt herkuttelutaipumukseni isältäni. Kaikki makea on vain niin hyvää.

Painonhallintafilosofiani on, että itselleen voi sallia jonkun herkun vaikka päivittäin, kunhan määrät pysyvät hallinnassa. Yksi tai kaksi Marianne-karkkia. Ja muuten ruokavalion on oltava terveellinen. Jos herkuttelu riistäytyy aivan käsistä, tulee asiaan kiinnittää hieman enemmän huomiota.

Noh, aina ne määrät eivät sitten pysy hallinnassa. Eilen herkuttelin leffaa katsoessamme neljä köyhää ritaria. Auts. Ne olivat vain niin hyviä kermavaahdon ja vadelmien kanssa. Vadelmat ovat viime päivinä maistuneet jotenkin erityisen hyviltä. Harmi, ettei tullut oltua kesällä ahkerampi ja käytyä vatussa yhtä kertaa enempää.


Miksi niin moni taivaallisen herkullinen on samalla hyvin kaloripitoista ja epäterveellistä? Saa vinkkailla niistä terveellisistä herkuista, jos sellaisia on mielessä! Minun terveellisiin herkkuihin kuuluu tällä hetkellä hunajameloni ja marjat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike