Sieniä sateella
Ostin eilen torilta litran suppilovahveroita. Parhaalta ne maistuvat itse poimittuina, mutta kyllä ne aika herkullisia voin ja sipulin kanssa paistettuina näinkin maistuivat. Ja tuoreen ruisleivän kera tietenkin. Kävimme muuten eilen Aitoleivän kotiruokalounaalla ja voin suositella. Ihanaa tuoretta leipää ja laadukasta kotiruokaa. Lounasta ei ollut hinnallakaan pilattu, kun opiskelija-alen (-15%) kanssa hintaa jäi seitsemisen euroa.
Tarmo on viimepäivät keskittynyt vääntämään itseään selältä mahalleen ja onnistunutkin siinä parit kerrat. Kädet ovat kyllä vielä jääneet hieman jumiin, mutta yritys on kova. Ilmassa on myös ollut jonkinnäköistä kriisiä. Lieneekö tuo uuden oppiminen niin rankkaa, että yöunetkin menevät sekaisin ja iltaisin meinaa kiukuttaa. Poika myös jäystää sellaisella raivolla käsiään koko ajan, että olen ajatellut, voisivatko hampaatkin jo kutitella ikeniä? Tiedä tuota. Ehkä tämä on vain sitä käsiin tutustumista.
Kommentit
Lähetä kommentti