Vauvauinti

Saavuimme eilen T:n kanssa muutamaksi päiväksi maaseudun rauhaan. Äitini oli lonkkaleikkauksessa ja tulimme vahtimaan, ettei hän rasita itseään liikaa. Siinä sitä työnsarkaa riittääkin ;) Ei sillä, kyllähän tiedän sen itsekin, kuinka vaikeaa on vain olla passattavana..


Lupasin kirjoitella meidän vauvauintikokemuksista. Nyt olemme käyneet vauvauinnissa hurjat kaksi kertaa ja hyvin on mennyt! Tällä hetkellä jopa tuntuu, että onneksi emme päässeet aloittamaan uintia silloin, kun T oli pienempi. Viime kerralla sukellusrefleksti testattiin kaatamalla ämpäristä vettä päälle ja hienosti oli refleksit tallella. T ei muutenkaan pistänyt veden kaadosta ollenkaan pahakseen. Vanhemmasta iästä on se hyöty, ettei poikaa ala palella niin herkästi ja hän jaksaa paremmin.

T on käynyt suihkussa kummallakin kerralla M:n kanssa, joten hänellä olisi varmasti siitä puolesta enemmän kerrottavaa. Turvakaukalo olisi ilmeisesti kätevä suihkutiloissa, kun lapsen voi laittaa siihen siksi aikaa, kun itse peseytyy. Me olemme kuitenkin jättäneet kaukalon kotiin, kun olemme kävelleet vaunujen kanssa uimahallille ja kaukalon raahaaminen on tuntunut liian työläältä. Ilmeisesti peseytyminen on onnistunut ilmankin. Aina voi pyytää jotakin toista pitämään poikaa hetken tai laittaa hänet vaunujen koppaan, mikä ei kyllä ole niin kätevää, kun poitsu ryömii kopasta helposti pois.

Varsinainen uinti on sujunut hienosti ilman ongelmia. Uintiaikamme on aamukymmeneltä, mikä sopii T:n rytmiin mainiosti. Poika pärskii ja polskii altaassa riemuissaan. Kuinka hauskaa onkaan pärskiä vettä äidin ja isin naamalle. Olemme tähän mennessä harjoitelleen eri uintiotteita ja laulaneet laululeikkejä. 

Olemme kaupungin uintiryhmässä, joten maksukin oli kohtuullinen. Ryhmä on toki aika reilun kokoinen, mutta se ei ole ainakaan toistaiseksi haitannut mitään. Tietysti, jos ongelmia olisi, voisi ohjaajilta kaivata enemmän huomiota.

Kommentit

  1. Kiva kuulla vauvauinnista ja hauskaa, että T. tykkää. :D

    Katsotaan, mitä meidän vauvauinnille käy, täällä kun ne eivät toimi kesäkuukausina ja kesän jälkeen vauva saattaa olla jo "yli-ikäinen". Hyvä kuulla, että ainakin T.:llä sujuu kivasti vähän "vanhempanakin". (Oikeasti, mikä vanha seitsemän kuukauden ikäinen nyt on? :D)

    Lykkyä potilaan vahtimiseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Minna :) Hyvin on juu tuo vauvauinti sujunut ja kuulemma yleensä vuodenkin ikään refleksi pysyy tallella. Ja vaikkei refleksiä olisikaan polskiminen on vauvauinti paljon muutakin kuin sukeltamista!

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Ekaa kertaa blogiasi luen, jostain tänne sattumalta päädyin :)

    Heti pitää jättää kommenttia tästä vauvauinnista. Meillä aloitettiin uinti, kun tyttö oli melkein 11kk. Muistan kun soitin ja kyselin, että olemmekohan ihan liian myöhässä ja voisiko sinne tulla "edes vain" uimaan jne. Mutta meillä sanottiin, että ehdottomasti tuon ikäinen vielä refleksillä sukeltaa. Ja niin sukelsikin! Nyt on tyttö 2v8kk ja aivan mahdoton vesipeto :) Hyppii lankulta hurjalla vauhdilla veteen, sukeltaa pieniä matkoja eteenpäin, uskaltaa laskea isoistakin liukumäistä (eim. jossain kylpylöissä). Ehdttomasti siis suosittelen "vanhemmillekin"!!:)

    Meillä siis sellainen vauvauintipaikka, jossa voi käydä ihan "niin vanhaksi kuin haluaa", eli on myös ryhmiä isommille kuin ihan vauvoille (meidän ryhmä esim. 1-6v.). On se vaan niin mukava koko perheen yhteinen harrastus!:) Ja hyödyllinen taito toki oppia:)

    VastaaPoista
  4. Moikka!

    Kiva, kun kommentoit! :) Varmasti tuo refleksijuttu pitääkin paikkansa, kun meidänkin ohjaajaja sanoi, että kyllä ne refleksit yleensä aika myöhään säilyy. Ja vauvauinti on kyllä juuri siitä kiva, että on hyvä koko perheen harrastus ja taitaa nuo miespuolisetkin siitä usein innostua :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike