Tahdon sanoa tahdon

Minusta on ihana selailla kaikenlaisia hääaiheisia blogeja, katsella pukuja ja kampauksia ja kaikkea häihin liittyvää. Itse haluaisin häistäni rennot maalaishäät. Kaiken ei välttämättä tarvitse olla viimisen päälle. Tärkeintä olisi mukavan tunnelman saaminen, viihtyminen ja yhdessäolo. Tietenkin syöminen on myös itselleni tärkeää ;D Näihin asioihin haluaisin häissäni panostaa. Tietysti haluan myös itse näyttää parhaimmiltani.

Ihan näin suunnittelun alusta asti haluan pitää mielessäni, että hääpäivänä ja suunnitteluvaiheessa kaikki ei varmasti mene juuri niin kuin itse olisin miettinyt tai halunnut. Pitää sopeutua yllätyksiin ja siihen, ettei kaikki välttämättä mene nappiin. Tärkeintä olisi, että pääsisimme sulhoni kanssa vihille. Minun on usein vaikea sietää vastoinkäymisiä, mutta tässä projektissa aion. Tulen varmasti jossain vaiheessa vähän stressaantumaan, mutten halua muuttua miksikään bridezillaksi. Rento mieli suunniteluihin alusta asti niin uskon, että päivästä tulee meille täydellinen vikoineenkin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike