Luomua vai ei?
Ruoka synnyttää yllättävän suuren osan ekologisesta jalanjäljestämme. Siksi olenkin yrittänyt pohtia, miten syödään luontoystävällisesti. Haluaisin syödä myös terveellisesti puhtaita ruokia.
Luomu sopisi hyvin ajatukseen puhtaasta ruuasta, mutta etenkin talvisin se saattaakin olla saastuttavin muoto. Esimerkiksi tomaateissa talvisin suomalaiset luomutomaatit tuottavat eniten saasteita, seuraavaksi tavalliuset suomalaiset tomaatit ja vähiten yllätys yllätys saastuttavat ulkomaiset tomaatit. Kasvihuoneet vaativat niin paljon energiaa.
Luomuruuassa minua arvelluttaa hieman eräs toinenkin asia. Nimittäin sen lisäksi, että normaalissa viljelyssä saatetaan lisätä torjunta-aineita ja muita, lisätään myös ihmiselle tärkeitä ravinteita. Esimerkiksi viljaan lisätään elimistölle tarpeellista seleeniä, joita suomalaiset muuten saavat vähän. Lisäksi jotkin asiantuntijat ovat kertoneet tapauksista, joissa kasvit alkavat tuottamaan itse vaarallisia torjunta-aineita, jos on tarvetta. Näiden kasvien itse tuottamien aineiden takia ihmisiä on joutunut jopa sairaalahoitoon. Onko luomu siis keholle vähemmän kuormittavaa vai ei?
Satokautena kannattaa ostaa suomalaista, mutta muulloin asia on kaksipiippuinen. Pyrin suosimaan lähellä tuotettua niin ruuassa kuin muissakin tuotteissa. Kuljetusmatkat ovat näin lyhyet ja alkuperä paremmin tiedossa.
Kasvisruokavalion on todettu olevan luonnolle vähiten kuormittavaa. Itse en ole kasvissyöjä, mutta pyrin suosimaan kasviksia. Lihassakin riista ja esimerkiksi itse kalastetut kalat ovat luonnolle parempi vaihtoehto.
Unelmanani on oma puutarha, jossa voin itse kasvattaa kaikkea mahdollista: perunaa, porkkanaa, salaattia, ... Kyllä makueron huomaa!

Se on niin totta, maailma ei ole mustavalkoinen, aina on jotakin vikaa niissä "hyvissäkin" vaihtoehdoissa, joita ihmisille jatkuvasti tyrkytetään..
VastaaPoista