Pataa
Ostettiin jonkin aikaa sitten pata. En olekaan ennen tajunnut, kuinka helppoja ja hyviä pataruoat ovat. Juureksia, voita ja lihaa pataan ja uuniin tunniksi pariksi. Nam!
Meni tuo joulu taas ihan herkutellessa kaikkea makeaa. Olen yrittänyt aloittaa uuden vuoden herkuttelematta ja yllättävän hyvin olen onnistunutkin. Pari ensimmäistä päivää ovat aina vaikeimpia. Illalla tulee aina se hetki, kun tekisi aivan mielettömästi mieli jotain makeaa.
Viime keväänä otin samanlaisen muutaman viikon tiukemman spurtin, jonka jälkeen pidin herkuttelupäiviä silloin tällöin. Se toimi tosi hyvin kesään asti, jolloin rytmi pääsi katoamaan. Tuntuu, että jos en kiinnitä erikoisempaa huomiota syömisiini, alan huomaamattani pikkuhiljaa syödä enemmän. Mutta hyvillä mielin kohti kevättä!

Kommentit
Lähetä kommentti