The solution ?

Olen aiemminkin kertonut taisteluistani aknea vastaan. Minulla tosiaan murrosiässä oli suht normaali iho. Välillä tuli finnejä, mutta ei mitään aknea. Nyt ihoni on oireillut jo muutaman vuoden ja akne on tuntunut vain pahentuvan, vaikka mitä tekee.

Ihotautilääkäri kertoi hyödyttömäksi osoittautuneiden antibioottien ja voiteiden jälkeen, että jäljellä olisi Roaccutan-kuurin kokeileminen. Se on kuitenkin hurja koetus koko keholle ja olisin joutunut ottamaan siksi aikaa hormonaalisen ehkäisyn, mikä minulla taas on kaikkien iho-ongelmien alku ja juuri. Sen takia Roaccutan ei oikein houkutellut.

Päätin kokeilla tv-shopista tuttua Proactive Solutionia, josta olin kuullut luotettavammiltakin tahoilta hyvää. Olen käyttänyt nyt aloituspakettia reilut pari kuukautta ja tulehdus on alkanut parantua! En olisi kaikkien kokeilujen ja yritysten jälkeen voinut uskoa, että joku tuote voisi toimia, mutta nyt näyttää valoisalta. Ei tämä naama nyt vieläkään aivan finnitön ole ja arvissa kestää parantua, mutta parempaan päin kuitenkin.

Tässä vielä oikein kauniit meikittömät kuvat.

         Ennen.                                                                           Nyt.
 

Kommentit

  1. Näyttää todella toimivan! Nyt kun jaksat vaan säännöllisesti käyttää tuotetta :)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, se säännöllisyyshän tässä varmaan tärkeintä olisi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike