Projekteja


Tuolit saivat uuden ilmeen. Enpä ollut tehnyt pitkään aikaan mitään käsityöksi luokiteltavaa. Tuolien päällystäminen niittipyssyn avulla oli juuri sopiva aloitus. Ja miten hyvä mieli siitä tulikaan! Sain jotain aikaan. Jotain, mikä miellyttää silmää. Hieman extempore ostettu kangas toimi tuoleissa ja meidän kodissa oikeastaan vielä paremmin kuin olin ajatellut.

T:n kummi oli meillä viime viikolla. Tuli taas kokeiltua uusia ruokia. Couscousin olen unohtanut vuosiksi parin ei niin onnistuneen kokeilun jälkeen. Tämä salaatti oli herkkua! Sekaan taisi eksyä ainakin appelsiinimehua, öljyä, tomaattia, kurkkua, sipulia, kikherneitä, tuoretta korianteria, timjamia ja basilikaa.

Kesäkurpitsainen keitto punaisten linssien ja porkkanan kera maistuivat paremmin kuin hyvin myös poitsulle, joka on hieman viime aikoina nyrpistellyt nenäänsä lämpimille kasviksille.

Niin sitten tämä projekti. Rv 38+3 ja olo on ollut jo viikon verran hyvin levoton. Tai ehkä olen pikemminkin jo vaipunut johonkin vauvakuplaan. Erilaiset synnytyksen lähestymistä ennakoivat merkit ovat lisääntyneet. Alaselkää särkenyt, vauvan pää tuntuu laskeutuneen alas ja ennakoivat supistukset ovat pidentyneet ja kipeytyneet. Toissayönä sain jo muutaman sen verta kipeän supistuksen, että aloin epäillä synnytyksen oikeasti alkavan. Sellaisia supistuksia sain viime kerralla vasta päivänä jona T syntyi. Nyt supistukset kuitenkin loppuivat pian eivätkä toistaiseksi ole tulleet takaisin. Päivät vaihtelevat hyvin väsyneistä päiviin, jolloin saa kaiken tehtyä. En muista, että T:tä odottaessa minulla olisi ennen laskettua aikaa ollut näin voimakasta tunnetta, että vauva voi oikeasti syntyä hetkenä minä hyvänsä! 

Tasan viikon päästä vietetään ystäviemme häitä. Toivoisin pääseväni paikalle. Nähtäväksi jää, minne elämä vie. Milloin oikeasti elämässä muulloin voikaan kokea niin voimakkaasti ja konkreettisesti sen, ettei koskaan voi tietää, mitä uusi päivä tuo tullessaan?

T ja M rakensivat valtavan hienon poliisilinnan. T on ollut jo viikon verran täysin ilman vaippaa! Vain yhtenä yönä ja yhden kerran päivällä pissat ovat tulleet jonnekin muualle kuin pottaan tai pönttöön. Iso poika jo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike