Tea Tree

Olen jo kauan sitten kokeillut joitakin teepuuöljytuotteita ja olen pitänyt niistä. Iho tuntuu todella puhdistuvan.

Ihoni on ollut jo jonkin aikaa todella huonossa kunnossa ja jonkin aikaa sitten hankinkin suht kallista Bionin puhdistusgeeliä. En ollut huomannut Bionin puhdistusaineen tuovat mitään ihmeellisiä tuloksia, mutta sen loppuessa ihoni suorastaan räjähti. Päätin kokeilla Body Shopin Tea Tree  kasvojenpuhdistusgeeliä.

Olen ollut todella tyytyväinen. Tietenkin aurinkoiset ilmat ovat voineet osaltaan myös vaikuttaa, mutta ihoni on ollut todella paljon paremmassa kunnossa. Tea tree -öljy on aika voimakasta ja olenkin käyttänyt sitä kosteuttavan kasvoveden kera.
Pakkauksessa ei ole käytetty turhaa materiaalia, mistä plussaa. Tuote oli myös todella kohtuuhintainen ja pakkaus reilun kokoinen. 

Kommentit

  1. Mulla hellekelit taas ei kauheasti edesauta ihon kuntoa, kun huokoset ovat auki ja aurinkovoiteet ja muut möskät tunkevat ihon sisään. Toisaalta kova putsaaminen aiheuttaa mulla myös epäpuhtauskierteen. Jonkin aikaa sitten tajusin, että mun täytyy vaan putsata yhdellä ja samalla puhdistusaineella naama aamuin illoin, eikä syytää siihen liikaa kosmetiikkaa.

    Tuo teepuuöljy on antiseptisista aineista niitä ihoystävällisimpiä mun kokemuksen mukaan. Sitäpaitsi tykkään siitä tuoksusta :D

    VastaaPoista
  2. Hmm, pitääkin kokeilla tätä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Stellar: Miä olen jo tottunut tuohon voimakkaaseen tuoksuun, mutta mieheltä kuulen kyllä kommentteja :D Olet varmasti oikeassa tuossa aurinkorasvajutussa. Olen pohtinut pitäisikö hommata erityisesti kasvoille tarkoitettua aurinkovoidetta, kun palan niin herkästi, että jotakin on pakko käyttää..

    Olen myös huomannut saman, ettei ihoa kannata puhdistaa liikaa ja liian usein tai ihon oma bakteeritasapaino järkkyy. Kosmetiikastakin olen yrittänyt suosia ihoystävällisempiä tuotteita ja muutenkin välttää liikaa ihon rasittamista kosmetiikalla. Välillä meinaa kyllä mennä usko, kun mikään ei tunnu auttavan :/ Mutta hiljaa hyvä tulee ja nyt näyttää jo paremmalta :)

    Mira: Oleppa hyvä! Mielestäni kokeilemisen arvoinen tuote :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike