Repsahduksia ja onnistumisia
Täytyy tunnustaa, että tavoitteeni aloittaa terveellisempi elämäntapa ei ole aivan onnistunut. Tällä viikolla sain sentään aloitettua jumpissa käymisen. Kävin punttitunnilla maanantaina ja olinkin sen jälkeen lihaksistani kipeänä perjantaihin saakka :S Kouluun pyöräilin neljänä päivänä ja lauantaina kävin reidet-vatsa-pakarat-jumpassa ja sen jälkeen vielä puolen tunnin venyttelyssä.
Kävin lauantaina tutustumassa Lady Line-kuntoklubiin. Se oli kyllä erittäin hieno paikka. Jumppien ja hienon kuntosalin lisäksi siellä oli upea suihkuosasto, jossa oli mm. infrapunasauna, höyrysauna ja normaali sauna. Saunan ystävänä saunat olivat mukava yllätys. Infrapunasaunassa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Sen sanotaan vähentävän selluliittia käytettäessä pari kertaa viikossa noin puoli tuntia kerrallaan. Saunan jälkeen sai istua ihanaan hierovaan tuoliin. Oikeata hemmottelua. Minulla ei kyllä ikinä opiskeluaikanani tule olemaan varaa tuollaiseen, mutta oli mukava käydä tutustumassa! Onneksi meillä on koululla suomen parhaimpiin kuuluvat todella hyvät opikelijaliikuntamahdollisuudet. Täytyy vain muistaa hyödyntää ne! Kuva täältä.
Ensiviikon tavoitteena olisi saada myös ruokailutottumukset terveellisenpään suuntaan. Herkuttelut saa jäädä pienemmälle.

Kommentit
Lähetä kommentti