Häävalmisteluja
Tämä viikonloppu tuli vietettyjä kaasojen ja bestmanien kanssa. Oli kyllä mukava nähdä! :) Saatiin jotakin jopa aikaiseksikin..Kävimme läpi hääpäivän ohjelmaa ja jaettiin jokaiselle omat vastuualueensa.
Kaaso S: Soittaa huilulla kirkossa kappaleen, jonka valinta on vielä hieman auki. Hyviä aiheeseen sopivia kappaleita mielessä kellään? S lupasi hoitaa myös hääpäivänä bändin kanssa kommunikoinnin.
Kaaso A: Lupasi huolehtia vieraskirjasta. Päätimme nyt, että paikalle tulee kaikille vieraille istumajärjestys käytännön syistä (Jokaisella on joku tuttu lähellä ja paikat pysyvät koko illan) Vieraskirjan ajattelimme toteuttaa niin, että jokaisella vieraalla on mahdollisuus kirjoittaa omaan paikkalappuunsa meille jonkinlainen viesti. Lapuista kootaan sitten myöhemmin vieraskirja. Idea on mielestäni hyvä, koska siinä jokaisella on aikaa kirjoittaa jotakin, mutta se ei kuitenkaan ole mikään erillinen ohjelmanumero.
Bestman A: Toimii seremoniamestarina eli hänellä pitäisi viime kädessä olla langat käsissään ja hoitaa keskustelua keittiöpuolen kanssa. Olemme miettineet aikataululle rungon, mutta tarkemmin kaiken näkee vasta hääpäivänä, miten paljon lopulta aikaa menee mihinkin.
Bestman N: Puolestaan huolehtii lahjapöydästä.
Ihan luottavaisin mielin odotellaan häitä. Hommia vielä riittää, mutta kaikesta selvitään. Ensimmäisenä mielessä kutsujen viimeistely, papin kanssa asioista sopiminen ja kirkkoharjoitusten sopiminen, esteiden tutkinta, sormuksen vienti tuunattavaksi, sulhasen asu ja kukka-asioiden selvittely.
Kuvina hieman häämatkaunelmia..Ensimmäisenä hotelli Wiesenhof Itävalta, toisena Kreikan Santorinin Above Blue Suites.

Siullapa riittää apulaisia! Mie ite menin vuosi sitten salaa naimisiin, ja oishan ne häät joskus kiva järjestää myös suvulle.
VastaaPoista-Caro
www.carol-line.vuodatus.net
Olen kyllä kiitollinen, että minulla on niin paljon apulaisia! Helpottaa stressiä kummasti, kun tietää että apua ja tukea löytyy.
VastaaPoistaOnneksi juhlat voi järjestää myöhemminkin!..ei tarvitse naimisiinmenoa miettiä siltä kantilta, pystyykö ja haluaako juuri sillä hetkellä tai yleensäkään ollenkaan järjestää suuria juhlia.
Itsestänikin on kyllä kiva järjestää juhlat suvulle ja ystäville, kun kerta on niin iloinen ja hyvä syy :)
Kreikan Santorini on ihan mielenkiintoinen paikka. Me oltiin siellä viime kesänä muuten vaan matkalla. Huonoina puolina oli se kun oli kaikki nähtävyydet nähty, ei ollut oikein tekemistä.. Me vuokratiin sellainen mönkijä, jolla oli mahtavaa päristellä ympäriinsä, tekemistä sekin.. :D Mutta jos haluaa vain rentoutua ja oleskella, on kyllä upea paikka ja valokuvauksellinen.. :) meillä tolkuttomasti kuvia sieltä!
VastaaPoistaMeillä on kyllä vielä täysin mietinnässä matkakohde, mutta varmaankin haemme pääasiassa juuri rentoutumista ja oleskelua :)..En sitten toisaalta tiedä, että kuinka monta päivää sitä jaksaa olla tekemättä mitään.
VastaaPoista