Liikunnan iloa!

En oikein koskaan ole löytänyt omaa lajiani, josta nauttisin. Olen aina liikkunut ihan hyvin, mutta se on vain itsekurini ansiota. On ollut kamalan vaikea saada itsensä liikkeelle ja itse liikuntakin (ainakin tehokkaana) tuntuu rääkiltä. Jälkeenpäin on aina hyvä olo, mutta en kuitenkaan ole tuntenut saavani liikunnasta kaikkea iloa irti.

Tänä kevättalvena tuntuu, että olen vihdoin löytänyt liikunnan ilon ja jäänyt hieman koukkuunkin. Avainsanojani ovat olleet aamuliikunta, kuntosali, hyötyliikunta ja crosstrainailu.

Minulla koulupäivät alkavat usein vasta kympiltä tai puolilta päivin ja olen huomannut, että minulle sopii loistavasti aamuliikunta. Siitä saa puhtia koko päivään ja aamulla riittää muutenkin paremmin energiaa. Lähden usein ennen koulun alkua koululle salille ja pyrin saamaan hien pintaa kunnolla. Kerran viikossa olen käynyt body pumpissa ja sekin on kympiltä aamulla.

Kuntosalilla käynti jotenkin sopii minulle. Ei se ole vaan sitä raudan nostamista vaan mukavaa ja tehokasta liikuntaa, jos niin haluaa. Salilla käynnissä minulla pysyy jotenkin mielenkiinto. Koko ajan ei tehdä samaa juttua vaan koko ajan on vaihtelua. Myös tuloksia huomaa nopeasti sekä ulkonäössään, että jaksamisessaan.

Aerobista liikuntaa olen saanut crossailusta. Iltaisin telkkaa katsoessa ja salilla alkulämmittelyksi tulee tehtyä helposti puoli tuntia ja siinä saa kyllä hien pintaan!

Minulla on aina ollut ongelmia niska-hartiaseudun kanssa ja M on jo kyllästymiseen saakka saanut aina hieroa hartioitani. Yksi päivä tajusin, etten ollut pyytänyt M:ää hieromaan pariin kuukauteen. Kun aloin tarkemmin miettiä, hartiani ovat olleet tosi hyvässä kunnossa, eikä päätä ole särkenyt pitkään aikaan. Salitreeni on siis auttanut!
Iloisin mielin kohti kevättä ja pyöräilykautta :)
Kuva 1. täältä, kuva 2. täältä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike