(kesto)Vaippapöksy


Hankin ennen vauvan syntymää muutamia kestovaippoja ajatuksena kokeilla, mitkä sopivat parhaiten ja ostaa sitten lisää. Halusin käyttää kestovaippoja ennen kaikkea kolmesta syystä: roska, kemikaalit ja raha.

Nyt meillä kestoilu on lähtenyt hiljalleen käyntiin vaihtelevasti osakestoiluna. En halunnut ottaa siitä mitään paineita vaan lähteä rauhakseltaan kokeilemaan, sopiiko se meille. Tällä hetkellä kestovaippoja menee pari päivässä, mutta haluaisin lisätä määrää. Olen suorastaan innostunut.

Roskan ja rahankulutuksen määrä on viime aikoina konkretisoitunut, kun meidän kakkapylly meinaa ajaa meidät konkurssiin. Ei nyt aivan, mutta vaippoja kuluu hurja määrä!

Jatkossakin aion lähinnä helppuden vuoksi käyttää öisin ja reissunpäällä kertakäyttövaippoja. Mutta saa nähdä, siirrytäänkö meillä jossain vaiheessa kokoaikaiseen kestovaippailuun, kun tästä vielä hieman innostun lisää ja onnistun vetämään miehenikin mukaan.

Nyt etsiskelen huutonetistä Babylandin vaippoja, koska niihin olen tykästynyt eniten. Ne kuivuvat nopeasti, pitävät ja ovat muutenkin mukavat käyttää. Sopivat hyvin meidän jampalle. Popoliinin AIO-vaipatkin ovat olleet hyviä, mutta tuntuvat jäävän nopeasti pieniksi ja kuivuvat hitaammin. Babylandit kun puolestaan mahtuvat päälle pitkään. Ostin myös ImseVimsen sisä- ja kuorivaippoja, mutta niistä en jotenkin innostunut. Tuntuivat hautovan hirveästi ja jättävän painaumia, vaikkeivät pieniä olleetkaan. Jos sattuu nurkissa pyörimään ylimääräisiä Babylandeja, niin olen kiinnostunut! (kultahippuja(at)gmail.com)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike