Paastot paastottu
Tänään oli siis paluu normaaliin ruokavalioon. Suhteellisen hyvin on sujunut. Ei mitään hirveitä makeanhimoja tai muuta ahmimista :) Vähän oli heikko olo tuossa aamusella, mutta sekin meni ohi.
Suosittelen kaikkia kokeilemaan kehon puhdistusta. Nälkää ei tuolla paastolla juurikaan joudu kokemaan, jos tajuaa vain syödä tarpeeksi usein. Voimia se vähän vie eli en suosittele puhdistuksen aikana hirveitä liikuntasuorituksia tai muuten pitkiä päiviä liikkellä.
Tulee hyvin kiinnitettyä huomiota siihen, mitä syö. Toivon, että tästä lähin muistaisin juoda vettä enemmän ja mutustella hyviä suomalaisia marjoja! Rooibos-teen juonti kuului paastoon ja sitä aion myös jatkaa. En ole koskaan ollut mikään teenjuoja, mutta nyt aion yrittää. Rooibos on kofeiiniton ja vähätanniininen tee, joka sisältää runsaasti antioksidantteja. Sen sanotaan myös tehostavan aineenvaihduntaa ikääntymistä vastaan.
Minulla puhdistus oli hieman lyhyempi kuin normaalisti ja sen varmasti verottikin hyötyjä. Olo tuntui kuitenkin piristyvän ja mieli virkistyvän. Ihokin ehkä hieman parani. Uskon, että paasto oli hyväksi ajatellen tavoitettani vähentää makean syömistä.
Tänäpäivänä, kun lähes kaikki syömämme ruoka sisältää kaiken maailman säilöntä- , väriaineita ja ties mitä, tekee varmasti itse kullekin hyvää antaa keholle armoa edes yksi viikko puhdistautumiseen.

Kiva, että sulla on noin hyviä kokemuksia puhdituksesta. Täytyypä itsekin harkita sitä joskus, kun se on mahdollista tehdä!! Ihan hektisimmän arjen keskellä en ajatellut sitä kokeilla!!:)
VastaaPoistaEi kannatakaan. Kokeile ihmeessä sitten, kun aikaa löytyy!
VastaaPoista