Kevät tulee

On kyllä ollut niin kauniita kelejä viime päivinä! Ei voi kuin hymyillä :) En onneksi saanut sitä norovirustakaan, että terveenäkin olen ollut.

Eilen tuli vietettyä pitkästä aikaa ihan kotipäivää. Se tekee kyllä välillä hyvää. Päivä kuluikin pyykätessä ennätysmäistä pyykkivuorta ja ruokaa tehdessä. Ehdin myös suunnitella kutsuihimme tekstiä. Siitä ja kutsuista lisää myöhemmin. Tänään meillä onkin pienimuotoiset korttitalkoot. 50 kutsukorttia pitäisi väsätä, että eiköhän siinä hommaa riitä.

Eilen ruuaksi valmistui Yhteishyvän välissä tulevan Ruokamaailman mukaan limetti-kookoslohta ja kahden kaalin gratiini. Lohi oli tosi hyvää, jos vaan kookoksesta tykkää ja kaaligratiini puolestaan oli ihanan aurajuustoista. Kaaligratiiniin käytin "tuoreita" (ei ne nyt ihan tuoreita tähän aikaan vuodesta olleet) kaaleja.


600 - 800 g lohifileetä
Leikkaa lohifilee noin 2–3 cm:n paksuiksi viipaleiksi. Paista viipaleet paistinpannussa kauniin ruskeiksi molemmilta puolilta. Sirottele pintaan suolaa ja pippuria. Nosta kalapalat hetkeksi pois pannusta. Lisää pannuun kookoskerma, ketjap manis tai soija, hunaja ja limettimehu. Kuumenna kiehuvaksi. Pane kala tarjoiluastiaan ja kaada kastike päälle tai lisää kalapalat pannuun ja kuumenna. Sirottele pinnalle raastettua limetinkuorta ja hienonnettua ruohosipulia.


1 pussi (250 g) pakastekukkakaalia
1 pussi (200 g) pakasteparsakaalia
100 g sinihomejuustoa
1 prk (2,5 dl) kolmen juuston ruokakermaa

Jos käytät tuoreita kaaleja, esikeitä lohkotut kasvikset muutaman minuutin ajan. Levitä kaalit vuokaan ja sirottele päälle murennettu sinihomejuusto. Kaada vuokaan kerma ja sirottele pinnalle hiukan korppujauhoja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia.

Kommentit

  1. Maistuuko tuo kolmen juuston kerma kunnolla juustolta? Oon tähän asti tehnyt gratiinikastikkeen niin, että sulatan ½ pakettia Koskenlaskijaa 2dl kermaa, ja lisään vielä oltermannia. Vielä parempaa tulee kun lisää suppilovahveroita :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa kyllä hyvältä tuo sinun kastike :) Ei tuo juustokerma ainakaan kovin vahvasti maistunut tosin sinihomejuustolla on niin voimakas maku, että tunkee läpi..

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä herkulliselta! Täytynee kokeilla. Tsemppiä talkoisiin:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Nyt on talkoot ohi. Saatiin kutsut onneksi ihan hyvään vaiheeseen..Toinen samanlainen rutistus ja kutsut ovatkin jo melkein valmiit :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike