Lapsista

SaraStellar avautui blogissaan lapsista ja yleisestä suhtautumisesta lapsien hankintaan. Aihe jäikin mietityttämään minua. Kirjoitin vähän samaan aihepiiriin kuuluen joitain viikkoja sitten vastineen ruotsin kurssiin liittyen Dagens Nyheterin keskustelupalstan artikkeliin ”Med dagens födelsetal är vi snart 134.000 miljarder”. Artikkeli käsittelee maailman väkiluvun kasvua ja sen tuottamia ongelmia.

Huomaan, että minussa on vahvana jokin alkukantainen tarve saada lapsia, ikään kuin turvata ihmiskunnan tulevaisuus. Tämä tarve voi kuitenkin johtaa harhaan. Ehkä ihmiskunnan tulevaisuus olisi tänä päivänä paremmin turvattu, jos en saisikaan lapsia ja väkiluku kääntyisi laskuun.

Dagens Nyheterin artikkeli herätti ajattelemaan
. Olen aina jotenkin automaattisesti ajatellut, että väestönkasvu on enemmänkin kehittyvien maiden ongelma kuin meidän. Kyllähän syntyvyys on jo pienentynyt roimasti rikkaammissa maissa. Kuitenkin kehittyneiden maiden ihmiset kuluttavat paljon enemmän ja käyttävät elämiseen niin paljon enemmän tilaa ja luonnonvaroja, että jo pienellä vuosittaisella väestönkasvulla on suuret vaikutukset tulevaisuudessa.

Maailman väestö lisääntyy koko ajan ja maapallon kantokyky on jo ylittynyt. Joka vuosi hakataan suuria määriä metsää pelloiksi,
jotta kaikille riittäisi ravintoa. Tuntuu, että maapallo ikään kuin luontaisesti pyrkisi rajoittamaan väestökasvua luonnonkatastrofien kautta. Kantokyvyn ylittymisen huomaa myös nälänhätänä ja sairauksina, kun kapasiteetti ruuantuottoon ja puhtaaseen veteen ei riitä.

Toisaalta nämä asiat tuntuvat niin kaukaisilta. Itse olen kotoisin pienestä kylästä, jossa koulun, kaupan ja koko kylän tulevaisuus on kiinni lasten lukumäärästä. Pitäisikö meidän antaa kylän kuolla ja ajatella kokona
isuutta? Tuntuu jotenkin hullulta ja tarpeettomalta..
Myös liian nopea syntyvyyden romahtaminen aiheuttaisi pahoja yhteiskunnallisia ongelmia väestön vanhetessa. Mielestäni onkin järkevää tukea ihmisten kouluttamista köyhissä maissa, jolloin elintaso nousee ja syntyvyys pienenee automaattisesti hiljalleen. Tulisi myös kiinnittää huomiota kuluttamiseen ja miettiä, mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä ei.
Ei ole yhtä oikeaa ratkaisua ja on tarpeetonta moralisoida muiden päätöksiä. Jokaisen täytyy vain miettiä, mikä on omalla kohdalla oikea tapa toimia. Itse haluan saada lapsia, jos niitä minulle suodaan. Ehkä se pari kappaletta olisi sitten kokonaisuuden kannalta sopiva määrä. Saa nähdä, mitä elämä tuo tullessaan :)

Kuvat lainattu täältä: 1, 2 ja 3

Kommentit

  1. Tuohan se ongelma taitaa olla. Kulutamme liikaa, mutta samaan aikaan yhteiskunta vaatii meitä lisääntymään, jotta voimme säilyttää elintasomme, eli siis kuluttaa vielä enemmän.

    VastaaPoista
  2. - free ringtones downloads for mobile, ringtone downloads mobile free, best ringtones, hot ringtones download free in here
    - descargar hot tonos de llamadas para celular gratis para tu teléfono Android, iOS. descargar tonos para celular gratis

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike