Polttarit

Rakkaat kaasoni järjestivät minulle viime lauantaina polttarit! Oli ihanaa nähdä kaikkia ystäviä kerralla :)

Tällaisen sain heti päivän aluksi päähäni. Lisää kuvia toivottavasti myöhemmin, jos sellaisia saan..

Polttarit olivat hyvin minun tyyliseni. Aamulla menimme Lahteen piknikille ja huonoista ennusteista huolimatta sää suosi loistavasti. Mikä olisikaan parempaa kuin aloittaa päivä skumpalla, juustoilla ja auringonpaisteella. Kaikki olivat keksineet jonkun yhteisen muiston minusta. Niitä oli kyllä mukava kuulla, ihan liikutuin.

Siitä suuntasimme jo aiemminkin mainostamalleni kosmetologi Seija-Riitalle. Seija-Riitta teki minulle kasvohoidon ja jätti vielä toistaiseksi rankemmat toimenpiteet väliin. (Olen menossa uudelleen viikon päästä.) Kasvohoito teki kyllä taas hyvää tälle edelleen huonolle iholleni. Päätteeksi sain vielä meikin ja oikein kunnon räpsyripset :)

Sitten kävimme välissä terassilla yksillä, jonka jälkeen siirryimme viereiseen keilahalliin. Keilailu on kyllä hauskaa ja viime kerrasta olikin jo aikaa! Minulle oli keksitty pieniä vaikeutuksia, kuten hula-hula-vanteen pyöritystä ja kermanvatkauksen kuivaharjoittelua, etten nyt aivan liian ylivoimainen olisi ;D

Rankkojen urheilujen jälkeen maistuikin ruoka italialaisessa Mamma Mariassa. Henkilökunta oli ihanan iloista. Jälkkäriksi Mamma Maria tarjosi minulle hienon jäätelöannoksen tähtisadesuihkun kera. Itsetehty jäätelö maistui taivaalliselta tämän herkkusuun suussa.

Sitten siirryimmekin viettämään loppuiltaa mökille rantasaunan ja uinnin merkeissä. Vesi oli jo lämmintä ja sauna saunahunajan ja kuorintasuolan kera ihanan rentouttavaa. Siinä se ilta kuluikin saunoessa ja syödessä herkkuja.

Polttarit olivat mielestäni erittäin onnistuneet ja juuri sitä mitä mielessäni olin toivonutkin. Oli mukava jutella ja viettää aikaa yhdessä. Vaikka suurempikin irroittelu on välillä hauskaa, en ole välttämättä se ihminen, joka bilettää viimeisenä yökerhossa. Pidän enemmän seurustelusta ja yhteisen laatuajan viettämisestä. Kukin tavallaan, mutta nämä olivat näköiseni polttarit :) Kiitos!

Kommentit

  1. Oh. Kuulosti täydellisiltä polttareilta. :)

    -Caro
    www.carol-line.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kuullostaa todella mukavilta polttareilta.=) Jotain saman tyylistä itsekin haluaisin...

    VastaaPoista
  4. Kivaa, kun ystäväsi osasivat järjestää täydelliset polttarit juuri sinulle :)
    EI se polttareiden aina tarvikkaan olla sitä että pukeudutaan possuksi, ja pussailla vieraita miehiä kadulla.

    VastaaPoista
  5. Niinpä, ihan totta Keelya. Oli kyllä mukavat polttarit! Ja joka paikassa, jossa vierailimme oli lämmin vastaanotto ja saimme hyviä etuja :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kivan kuuloiset polttarit!! Itsekin haluaisin paremminkin hemmotteluhetken kuin nolaamista tai hurjaa bilettämistä!!

    VastaaPoista
  7. Tuntuu, että nolaamisjutut on jo vähän taakse jäänyttä..ja mielestäni hyvä niin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike