Aivopuoliskotesti

Törmäsin eilen hauskaan testiin. Kumpaan suuntaan tyttö pyörii?


Itsellä se pyörii automaattisesti myötäpäivään, mutta saan sen myös käännettyä vastapäivään. Myötäpäivään pyöriminen tarkoittaa, että katsoja käyttää enemmän oikeata aivopuoliskoaan ja toisinpäin.

Pyörimissuunnan sanotaan kertovan kumpi aivopuolisko on hallitsevampi. Esimerkiksi Teknolelu.fi:stä (josta myös kuva on otettu) voi katsoa eri aivopuoliskojen toiminnot. Karkeasti sanottuna oikea on tunnepuoli ja vasen loogisen ajattelun puoli. En kyllä ole yhtään luova ihminen, että ei tuo oikean puolen korostuminen siitä ainakaan minun kohdallani kerro.

Olen vasenkätinen ja olen jostain saanut käsityksen, että se liittyy aivopuoliskojen erilaisuuteen jotenkin. Ilmeisesti onkin yleinen uskomus, että oikea aivopuolisko on vasenkätisillä korostunut, mutta siitä ei ole tieteellistä näyttöä. On myös sanottu, että vasenkätiset olisivat keskimäärin lahjakkaampia kuin oikeakätiset, mutta kuolisivat nuorempina. Mielenkiintoisia ja toistaiseksi ilmeisen arvoituksellisia juttuja..

Kommentit

  1. Nyt pyörii täälläkin myötäpäivään, vastapäivään pyöri aiemmin kun jossain sivun nurkassa tuon saman kuvan näin :) Ja kyllä, tunnistan oikeapuolisuuden piirteet melkein kaikki itestäni :D

    VastaaPoista
  2. Vasenkätisyys on yleisempää miehillä kuin naisilla, ja niin on siihen liittyvät lukiongelmatkin. Mua tää juttu kiehtoo aika lailla. Mun veli on vasuri ja lukihäiriöinen ja nykyään aina tarkkailen ihmisiä jos huomaan heidän olevan vasureita, sillä hyvin usein samoilla ihmisillä on myös lukivaikeuksia. Ei tietenkään aina. Mutta tietyn lahjakkuuden tunnistan myös - omassa tuttavapiirissäni vasurit ovat taitavia käsitöissä ja jostain syystä tietokoneiden kanssa. Jotkut myös matemaattisissa aineissa, vaikka se onkin ristiriidassa lukivaikeuksien kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Mä en saanut tuota tyttöstä pyörimään vastapäivää sitten ollenkaan, en vaikka kuinka tuijotin. :D Mutta en ihmettele ollenkaan, koska kun käyn sivuilla katsomassa noita eroja, niin olen niin vahvasti tunne ihminen kuin vain voi olla.

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuossa testissä ehkä jotain perää on :P

    Minua vasenkätisyys on myös aina jossain määrin kiehtonut ja kiinnostanut. Osaksi siksi koska itse olen vasuri ja osaksi juuri siksi, ettei varmaa tutkimustietoa tahdo löytyä. Meillä vasenkätisyys näyttää kulkevan hyvin vahvasti isän puolelta suvussa. Myös hyvä lapsuudenystäväni on vasuri.

    En olekaan ennen kuullut tuosta lukihäiriön suhteesta vasenkätisyyteen. Minulla ei koskaan ole mitään varsinaisia ongelmia lukemisen kanssa ollut. En nyt mikään supernopea oppijakaan ollut, mutta ihan keskiverto. Pitääkin kiinnittää huomiota. Matemaattiset aineet ovat aina olleet minun vahvuuteni, jos aletaan kouluaineita miettiä.

    VastaaPoista
  5. Tuo kuvakehan latautuu aina välillä uudelleen ja lähtee pyörimään eri suuntaan.

    VastaaPoista
  6. Ei, kyllä siinä vain pyörii se sama gif-animaatio uudelleen ja uudelleen. Toisinaan vaan mieli hahmottaa sen pyörivän toiseen suuntaan.

    Jos tämä ei vielä vakuuttanut, niin voit tallentaa kuvan koneellesi ja tarkastella sitä kuva kuvalta jollakin kuvankäsittelyohjelmalla, joka tälläiseen kykenee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike