Valoa pimeyteen

Onko kirkasvalolampusta hyötyä? 

Minulla ei ole koskaan ollut mitään varsinaista syysmasennusta, mutta kyllä tuo pimeys meinaa väsyttää itse kutakin. Tuntuu tarvitsevansa enemmän unta. Luinkin jostain lehdestä, että unen laatu huononee syksyllä ja sen takia unentarve kasvaa. Hassua. Luulisi tavallaan, että pimeällä saisi paremmin nukuttua kuin läpeensä valoisina kesäöinä?

Kuulun toisaalta myös niihin ihmisiin, jotka saavat enemmän aikaan syksyllä. En tiedä sitten, johtuuko kesälomasta vai syksystä. Keväällä olen pirteämpi, mutta en tunnu saavan mitään aikaan. Ristiriitaista.

 Se aito kirkasvalolamppu, kuva täältä.

Eilen työkaverini kaivoi jostain varastosta kirkasvalolampun. En ollut koskaan ennen kokeillut. Lamppu kiersi päivän aikana pöydältä pöydälle 30 minuutin ohjelman ajaksi. Minulle se saapui vasta joskus iltapäivällä kolmen neljän aikoihin. Kai suositeltavaa olisi ottaa valokylpy aamulla ja se voi pitää paikkansa nimittäin minulla oli vaikeuksia saada illalla unta! Ehkä sillä siis jotain vaikutusta oli. Tai sitten vain kuvittelen.

Mielenkiinnolla jään odottelemaan hieman säännöllisemmän käytön tuloksia.

Kommentit

  1. Mulla on herätyskellona/lukulamppuna yöpöydällä semmonen hitaasti kirkastuva lamppu, tiedä sitten, auttaako se heräämään "luonnollisemmin" kuin heti kirkkaana päälle rämähtävä valo, mukavaa se ainakin on, että voi herätä pikkuhiljaa kirkastuvaan valoon :) Ja sitä valon kirkkautta voi ite säädellä asteikolla 0-20. Herätysääninä (ei tartte pelkkään valoon luottaa :D) on joko linnunlaulu tai semmonen naputus. Miehelle ostin viime jouluna samanlaisen (uudempi versio, omani sain monta vuotta sitten), siinä on kelloradio ja enempi herätysääniä valittavana :)

    VastaaPoista
  2. Olen miettinyt tuollasta lamppua kanssa koska aamuisin olen aina ihan mielettoman vasynyt (joudun kylla heraamaan luonnottoman aikaisin toihin). Kesalla asia on ok, koska aurinko nousee niin aikaisin, mutta nyt syksylla ja talvella olisi kiva saada jotain apua.

    VastaaPoista
  3. Tuo herätyskello voisi olla kyllä kätevä :) Jotkut tuttuni ovat ainakin sanoneet, että tuommoisesta lampusta on oikeastikin hyötyä. Aamupalapöydässä olisi kyllä niin hyvä paistatella tuommoisen lampun vieressä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike