Häät, osa 3: Hääpäivän aamu

Hääpäivän aamuna minulla oli kello herättämässä kello kahdeksan. Heräsin kuitenkin jo seitsemältä hieman jännittyneenä. Sulho vietti häitä edeltävän yön omassa kotikodissaan.

Aamun aloitin Lushin rentouttavalla mustikkanaamiolla. Olin ajatellut, että haluaisin käydä aamulla saunassa, mutta laitoimmekin jo edellisenä iltana kiharoitani varten patukat päähän, joten se ei sitten onnistunut. Onneksi ehdimme saunoa perjantaina, niin ei haitannut.

Aamu oli oikeastaan vähän pettymys minulle. Aamupala on minulle tärkein ateria ja olin esittänyt toiveen saada kunnon aamiaisen. Noh, siinä sähellyksessä kukaan ei oikein ollut ehtinyt tai muistanut huolehtia aamiaisesta.  Lopulta söimme sitten aamiaista juhlapaikalla siellä yöpyvien vieraiden kanssa ulkoterassilla kylmässä vaaleaa leipää kinkulla ja kahvia. Se ei ihan täyttänyt käsitystäni kunnon aamiaisesta, mutta olin jo valmiiksi päättänyt, etten antaisi tuon kaltaisten asioiden vaikuttaa mielialaani tai päivääni, eikä se myöskään vaikuttanut.

Yhdeksän maissa kaverini kampaajani, meikkaajani ja kuvaaja saapuivat juhlapaikalle, jossa oli hyvä tila tehdä kampaus ja meikki. Meikin ja kampauksen teko sujuivat loistavasti ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Suuri kiitos heille! Sekä kampaus, että meikki myös pysyivät kosteasta säästä huolimatta loistavasti koko päivän. Olin jo melkein kahdessa tunnissa pukeutumista vaille valmis. En ole tästä vielä saanut kuvia, mutta kuvia varmaankin myöhemmin.


Tässä vaiheessa söin hieman hiukopalaa. Veljeni lämmitti lihapiirakkaa lenkkimakkaran kera xD Se oli hyvän tuhti välipala, niin jaksoi sitten ruokaan asti. 


Kahdeltatoista meillä oli kuvaus juhlapaikan pihalla. Vettä tihutti, mutta onneksi paikalta löytyi sopivan viihtyisä katos. Oli varmasti ainakin meille oikea ratkaisu järjestää kuvaus ennen kirkkoa. Vieraat eivät joutuneet missään vaiheessa odottamaan, eikä meidän tarvinnut enää myöhemmin miettiä, missä välissä kuvaus hoidettaisi.

Meillä ei ollut ammattikuvaajia. Olen jo osan kuvista nähnyt ja hyviltä näyttivät. Tietysti, jos haluaa varman päälle pelata ja budjetti sallii kannattaa ammattikuvaajaan satsata. Meillä mielestäni ainut ero ammattikuvaajaan oli ohjaus. Amatöörit pystyvät ottamaan loistavia kuvia, mutta kuvattavien ohjaus voi jäädä heikoksi. Pitää olla itse enemmän perillä siitä, mitä haluaa.

Kuvauksen jälkeen olimmekin valmiina lähtemään ajoissa kirkkoon..

Kommentit

  1. Voi miten kaunis puku ja kampaus!
    Moneltako teidän vihkiminen tapahtui?

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Vihkiminen oli kahdelta.

    VastaaPoista
  3. Mahtava kuva. :) Mä olen tuossa kuvausasiassa päättänyt, että haluan ehdottomasti studiossa otetut kuvat, joista saadaan sitten sekä omille että miehen vanhemmille kehyksiin hääkuvat ja tietty oman kodin seinälle. Kirkossa ja juhlassa kuvaajana toimii pikkusiskoni joka on ikäisekseen (14) sellainen puoliammattilainen. Saa kuvailla sitten tilanne kuvia ja poseerauskuviakin. Katsellaan sitten että löytyykö niistä kuvista joku kiva kuva kiitoskortteihin vai otetaanko studiokuvista.

    VastaaPoista
  4. Hienoa, että et antanut aamiaisen vaikuttaa päivääsi..Olet ymmärtänyt elämän perimmäiset asiat oikein..eli ei kannata turhasta stressata.

    VastaaPoista
  5. Kiitosta, Laura tuo on varmasti toimiva ratkaisu! Meillä päädyttiin tähän osaksi miljöön kauneudenkin takia. Olisi tuntunut tuhlaukselta mennä sisälle studioon ottamaan kuvat ja puolestaan miljöökuvaus ammattilaiselta olisi tullut liian kalliiksi meille. Hyvä näin :)

    Äippä: Stressaan yleensä aina kaikesta turhasta..Nyt voin todeta, että tiedostamalla ongelman ja kiinnittämällä siihen huomiota, sen voi helposti välttää :)

    VastaaPoista
  6. Minä en varmaankaan olisi ollut noin fiksu kuin sinä.. olisin jo pelkän jännityksen takia suuttunut aamupalan puutteesta, pakannut helmat muovipussiin, painellut ABC:lle ja jäänyt päiväksi sinne.. No ei sentään :) Tuollaiset pikkujutut on hyvä osata ohittaa niitten ansaitsemalla huumorilla :)

    Aivan ihanan näköinen kampaus ja upea puku! <3 <3

    Kaikki kuulostaa muutenkin niin ihanalta..
    Kuvaaminen onnistuu kyllä "amatööriltäkin" ja pihalla varsinkin on vaikea huonoja kuvia saadakaan <3

    VastaaPoista
  7. Kiitosta taas Jellona <3 Olin yllättynyt kuinka vähän minua jännitti koko päivänä. Ehkä eniten kirkolla alun odottamista. Pahin jännitys minulla oli itse asiassa yli viikkoa ennen häitä :D

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea avioitumisesta! Koristelut, siun kampaus ja puku ovat erityisen kauniita, ja sulhasen asustus näytti tosi hienolta. :)

    Itsekin pidin meidän päätöstä olla ilman ammattikuvaajaa ihan oikeana, onneksi teilläkään ei käynyt huono tuuri! Mulla taas kokemukset siitä ohjaamisesta ovat päinvastaiset, meidän amatöörikuvaaja ohjasi hienosti ja käski kääntää sinne ja tänne ja huolehti esimerkiksi miun puvun helmoista, mutta ammattilaiset on vaan aina kääntäneet mut oikeaan kulmaan mutteivat ole oikaisseet kaulakorua tai sanoneet miten kädet pitäisi laittaa. :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos paljon :) Teillä on kyllä sitten ollut taitava kuvaaja! Varmasti sekin auttaa amatööreillä, että he usein tietävät ja tuntevat kuvattavat jo ennestään..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mummon vaaleat piirakat

Kuulumiset

Täydellinen pippurikastike